keskiviikko 10. elokuuta 2011

Lisää sinistä ja painepesua


Vuorilautojen maalaus sinisellä on jatkunut ja nyt talomme näyttää sisääntulosuunnasta jo näin kivalta:
Sama kohta kesäkuussa:
Jännä miten tuo ilta-auringon sävy on nyt paljon kylmempi kuin kaksi kuukautta aiemmin, syksy tulee ja tänään sen on tuntenutkin!
Vuorilautojen maalauksen lisäksi ilmettä kirkastaa tekemäni sammalien/homeiden pesu painepesurilla, siinäpä vasta mahtava laite talonkin huoltoon! Sillä lähti myös osa vanhoista maaleista, joka ei todellakaan haitannut. Katsokaapa vaikka tätä eniten mustunutta seinää ennen-jälkeen kuvassa:
Kokeilin pesuria myös opettajan asunnon portaisiin, tarkoitus oli vain poistaa sammalkasvustot, mutta hämmästyksekseni portaat olivat aikalailla muutenkin mustuneet. Luulisin, että tuon mustan töhkän peseminen hidastaa sammaleen muodostumista, joten aion pestä myös muiden sisäänkäyntien portaat pesurilla. Tummuneet portaat ovat ehkä kauniimmat, mutta laitan nyt kunnossapidon ulkonäön edelle.
Olemme alkaneet purkamaan luokkien ja koulun keittiön seinän ulkolaudoitusta alareunasta hirsien vaihtoa varten. Hirsimies kävi arviointikäynnillä ja sovimme, että käymme läpi nyt tänä syksynä luokkien ja koulun keittiön puoleisen osan taloa ja ensi kesänä toisen puolen. Pääsemme näin remontoimaan ja muuttamaan talven aikana koulun tiloihin ja ensi kesällä puramme opettajan asunnon ja eteistilat hirsille ulkoa ja sisältä. Tiedämme mitä teemme myös ensi kesänä!
Ulkomaalauksesta hän sanoi, että kannattaa tehdä vain ikkunan alareunoihin asti, pahimmillaan voi joutua vaihtamaan 3 hirsikertaa ja ikkunoiden alapuolet menevät melko varmasti uusiksi joka ikkunasta. Ja alaosien pellit täytyy ottaa pois HETI, eli nämä ovat viimeiset kuvat talosta peltihelmojen kanssa. Ensi talvi mennään sitten ilman hametta :)
Meidän pitää myös miettiä, miten laudoitamme seinien alaosan uudestaan. Kävimme inspiraatiomatkalla Raumalla ja alla olevat kuvat ovat sieltä. Wanha-Rauma on henkeäsalpaavan kaunis kaupunki, suosittelen lämpimästi kaikille vanhoja taloja rakastaville! Olimme siellä ensimmäistä kertaa ja tulee varmasti vakituinen päivämatkakohde.

Yksi vaihtoehto olisi tehdä pieni tippalauta ikkunoiden alareunan tasolle ja näin korjauslaudoitus olisi ihan oma osansa, sen voisi tehdä vaikka poikittain. Tosin tämä on enemmän 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen tyylisuunta, ei enää 30-luvun talojen. Toisaalta talomme piirustukset ovat vuodelta 1922...
Tässä talossa on kaksi tippalautaa ja erilainen laudoitus alareunassa, meille tulisi toisinpäin, eli vaakalauta alareunaan.
Toinen vaihtoehto on vain jatkaa laudoitusta ja tehdä iso tippalauta alareunaan, kuten aluksi suunnittelimme. Tässä ongelmana vain on tasainen sauma laudoissa ja rimoissa, joka tulee varmasti näkymään.
Tässä talossa on sellainen tippalauta kuin alunperin suunnittelimme ja laudoituskin on sama kuin meillä.
Meillä on onneksi talvi aikaa miettiä tätä asiaa.

8 kommenttia:

  1. Hei! Minusta se, että katkaisisitte laudoituksen ja alaosa olisi vaakaan, on kyllä tosiaan aika eri tyyliä kuin talonne. Tälläistä on käytetty paljon uusrenesanssia edustavissa taloissa, ja näissä on monet muutkin seikat eritavalla kuin teillä. Usein niissä on T-malliset ikkunat ja julkisivun yläreunassakin rajaus ja panelin suunnan vaihto. Tälläisiä on paljon esimerkiksi vanhoissa asemarakennuksissa. Teidän talonne edustaa mielestäni 20-luvun klassismiksi kutsuttua tyyliä, ja minusta paneleissa näkyvä sauma olisi pienempi paha kuin se rajaus ja suunnan vaihto. Näin rakennuksen yleisilme säilyisi kuitenkin ennallaan, ja sauma kertoisi vain eletystä elämästä ja tehdystä korjauksesta.

    Tässä yksi mielipide :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lyde varsin asiantuntevasta mielipiteestä! Tuossa tuplatippalaudassa olisi vielä sellainen vaihtoehto, että ylempi tippalauta olisi mahd. pieni ja maalattu samalla värillä kun ulkolaudoitus, ei erottuisi niin paljoa. Ehkä tässä huomaamattomassa vaihtoehdossa myös alaosa olisi samaan suuntaan... Näitä pähkäilemme seuraavan talven yli :)

    VastaaPoista
  3. Ja voi kyllä, painepesuri on ystävämme täälläkin! :)

    On se kiva, että ensi vuodellekin on jo puuhat kirjattuna...niin on meilläkin.. ;D

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Mukavahan se, että tekemistä piisaa ;) Ei tällaiseen muuten ryhtyisi, ellei todella nauti tekemisen riemusta ja eritoten oman kädenjäljen näkemisestä!

    Teillä on mahdottoman kaunis talo.

    VastaaPoista
  5. Toinen mitä mulle tuli mieleen, olisi se että saumaa koettaisi häivyttää niin että katkaisisi pinnan rimoituksen ylempää kuin laudat, jolloin sauma olisi "kahdessa rivissä" eikä enää lainkaan niin näkyvä. Onhan itse ulkolaudoituksessakin limitettyjä laudanpäitä. Kun pintaan tulee yhtenäinen maali, ei tälläistä saumaa enää meinaa edes erottaa!

    VastaaPoista
  6. Painepesurin kanssa pitää olla varovainen! Liian voimakkaalla pesurilla työntää lian helposti vain seinien sisään, eli poissa näkyvistä, mutta voi tulla toisella puolella vastaan. Niinkin on käynyt että painepesurilla pesty hirsimökki tuli kyllä ulkoa puhtaaksi, mutta sitten ihmeteltiin, miksi sisäpuolella on omituista läikkää. Ja tietysi, kun paljon vettä menee seinälle, pitää olla ehdottoman varma, että se myös pääsee sieltä seinän välistä ulos se vesi. Että siis tuuletus ja kuivatus toimii. Itse en suosittelis painepesuria seinien pesuun, mutt nää nyt on näitä makuasioita.

    Oon kyllä samaa mieltä, että tuo vaakalaudoituksen tekeminen muuttaa teidän talon ilmettä aikalailla. Meillä sellainen on, mutta meidän talo onkin vanhempaa tekoa. Enkä usko, että se sauma sieltä näkyy, ja kertoohan se siitä, että remonttia on tehty.

    On muuten hyvä, että on lähimaastossa tuollainen vanhakaupunki-kohde kuten teillä Rauma. Meillä on Porvoo, jossa me käydään kans aina pähkäilyretkillä, kun jotain asiaa pitää miettiä, miltä näyttää tai miten on tehty tms.

    VastaaPoista
  7. Hei,

    ihana blogi sinulla! Tässä riittääkin lukemista ensimmäisille sateisille lomapäivilleni :)

    Mitä photoshop-ohjelmaa olet käyttänyt talomaaleja suunnitellessasi? Meillä sama rojekti käynnistymässä piakkoin ja tuntuu, että väri mielessäni vaihtuu päivittäin.. :)

    Tsemppiä remonttiin myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Siis ihan tuolla Photoshop nimisellä ohjelmalla näitä teen. Se on ammattilaistason ohjelma (eli kallis), mutta varmasti tarjolla on jotain edullisempaakin, näistä en valitettavasti tiedä enempää.

      Suosittelen kyllä tällaista systeemiä, täällä on rempan edetessä photoshopattu yhtä sun toista asiaa, mm. tapetteja. Luulen että se on säästänyt meidät monelta virheostokselta!

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***