perjantai 23. syyskuuta 2011

Valkeat takkoihin!


Meillä kävi tällä viikolla muurari. Alun perin hänen piti arvioida milloin ehtisi muuraamaan takoissa olleiden sähkövastuksien takia takkojen pesiin tehdyt reiät, paikalle päästyään totesi homman olevan niin pieni, että teki sen saman tien! Mahtavaa, meillä on siis kaksi toimivaa takkaa jo ensi viikon lopulla kun laasti on kuivunut. Jos siis hormit vetävät... Uskomme että vetävät, emmekä edes mieti muuta vaihtoehtoa!
Fiilistelin jo tulevaa laittamalla eteisen takkaan kynttilöitä ja hakemalla halot valmiiksi koriin. Toinen kuntoon muurattu takka on tulevassa olohuoneessa.
Vasemmassa ylänurkassa näkyvä laatikko on paloposti. Ei mikään esteettinen esine, mutta varmasti hyvä tosi paikan tullen, jääköön siis siihen.
Viime talven suorasähköpattereilla lämmittäneenä tämä puilla lämmittäminen tuntuu niin ihanalta, ettei voi sanoin kuvailla. Onhan siinä halkojen tekemisessä ja niiden kantamisessa työtä, mutta kyllä töitä on saanut tehdä myös nykyisen sähkölaskun eteen. Takoissahan oli siis aivan samanlaiset vastukset kuin sähkökiukaassa ja jokainen voi kuvitella laskun suuruuden kun kuvittelee pitävänsä neljää sähkökiuasta päällä joka yö lokakuusta huhtikuuhun... Nyt näitä ”kiukaita” on jäljellä vielä kaksi sellaisissa huoneissa, missä emme oleskele vakituisesti.
Paras uutinen tulee tässä: muurari sanoi, että hän osaa tehdä meidän tulevan keittiön isosta leivinuunista käyttökelpoisen! Eli siitä missä jäljellä on enää fasadi ja josta edellinen täällä käynyt muurari sanoi, ettei voi tehdä enää mitään. Leivinuunissa on valtavan iso muuri, jolla saa varmasti lämmitettyä taloa isolta alalta.
Välillä on kyllä pää ihan pyörällä näiden kaikkien asiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa, jokaisella on oma mielipide ja mistäpä tällainen tavis osaa sitten arvioida ketä uskoa ja ketä ei?! No tässä tapauksessa oli tuuria mukana, ihan perinteisesti googlettamalla löysin tämän muurarin.
Lupailin viimeksi postata seuraavaksi keittiön kaapeista, mutta maalaushomma seisoo, koska olen joutunut ennalta arvaamattomaan värikriisiin niiden kanssa. Toivottavasti asia ratkeaa pian ja saatte ensi viikolla nähdä uusimman suunnitelman ja maalattuja kaappeja :)
Pikku koira makoilee vielä ulko-oven edessä, luulen että viikon päästä paikka on lähempänä lämmintä takkaa.
Ps. Otsikon mukaisia valkeita sytytellään täällä Satakunnassa, mikä on tällaiselle sudeettisavolaiselle hieman outo ilmaisu. Meillä päin ne on tulet.

5 kommenttia:

  1. Hei!

    Meillä kävi kanssa tällä viikolla muurari. Olemme 5 vuotta yrittäneet saada muuraria ja pari on käynyt paikalla, mutta ei sitten koskaan ilmestynyt paikalle ja kaksi muuta lupasivat tulla, mutta eivät tulleet eivätkä vastailleet puhelimeen. Tiistaina sitten soitin eräälle muurarille, jota eräs tuttavani vinkkasi. Soitin aamulla ja jo iltapäivällä muurari tuli paikalle, koska sattui juuri tulemaan paikkakunnallemme. Parin tunnin työn jälkeen oli muurannut kahden uuni sisukset ja saanut katkenneen pellin ulos puuhellasta. Mahtavinta oli se, että yhdestä uunista olimme joltain meillä käyneeltä tyypiltä saaneet purkutuomion ja uudelleenmuurauksen. Mutta tämä muurari katsoi sitä ja sanoi, että pystyy korjaamaan sen ja on noin kolmen tunnin työ. Suuri helpotus, sekä taloudellisesti että muutenkin. Illalla laitoin ekaa kertaa puuhellaan tulen ja vain istuin hellan edesssä ja olin niin onnellinen.

    Tosiaan on näissä remppahommissa niin, että yksi sanoo yhtä, toinen toista. Vaikea välillä ottaa selvää, mutta nyt lykästi.

    VastaaPoista
  2. Ai että! Tämäkin muurari tuli meille samana iltana kun soitin aamupäivällä. Tästä kultakimpaleesta pidetään siis kiinni, vaikka kovasti kiireinen tuntui olevan! Tunti meni noiden kahden takan korjaamiseen ja ei pitänyt ison leivinuunin tekemistäkään mitenkään isona hommana.

    Ihanaa syksyä sinne elävän tulen ääreen, kohta siitä nautitaan toivottavasti täälläkin!

    VastaaPoista
  3. Porilaine sannoo, et " haetaa klapei alustast pärekoppal ja laitetaa valkee pessää, ni ei tartte palel".

    Terveisin yks porilainen

    Takastasi tuli kaunis!

    VastaaPoista
  4. Ai että ajatus takkatulesta lämmittäää kun katselee tuota koleaa syysilma!

    VastaaPoista
  5. Perttu: ei muuta kuin perhe autoon ja tänne lämmittelemään :)

    VastaaPoista

*** Kiitos kommentistasi ***