perjantai 7. lokakuuta 2011

Keittiökaapistokriisi


Oijoi, nyt se on tainnut iskeä... ensimmäinen remppakriisi. Kriisin aihe on keittiön kaapistot ja täsmennettynä niiden väritys ja sopivien vanhojen kaappien puute.
Esittelen ensin suunnitelmat. Kuten ehkä olettekin huomanneet, tykkään tehdä näitä mahdollisimman realistisia suunnitelmia, kuvista saa intoa tehdä kun ikään kuin on jo nähnyt lopputuloksen.
Tässä seinä, jolle tulee jääkaappi, liesi ja ikkunan alle ruoan valmistus taso. Tuon tason alakaappiin tulee roskikset ja teemme tasoon reiät joista roskat ja kompostijätteet saa pudotettua suoraan roskiksiin. Idean varastimme Jamie Oliverin keittiöstä :)
Tässäpä vuorostaan allaskaappi ja astianpesukone seinä.
Allaskaapin yläpuolelle pitäisi löytää yläkaappi. Löysimme sellaisen tiukan etsinnän jälkeen, mutta se osoittautui todelliseksi hutiostokseksi, kerron kohta miksi.
Kaappien rungot ovat listavalkoiset, vetimet ja tasot koivua ja ovien väriksi haaveilin tosi tummaa mustikansinistä, melkein mustaa. Maalikaupassa selvisi, ettei sellaista väriä olekaan. Kaikki tummansiniset ovat reilusti tummansinisiä ja muissakaan sävyissä lähellä mustaa olevia värejä ei ollut. Minua on jo pitkään kiehtonut munakoison väri ja ostin sellaista kokeillakseni sitä keittiön kaappiin. Munakoiso osoittautui tummanruskeaksi ja näin ollen minä, jolle värien valinta on aina ollut lastenleikkiä, EN TIEDÄ millä värillä ovet maalataan! Tämä on siis kaapistokriisi nro 1, joka ei ole selvinnyt kahden viikon pohtimisen jälkeenkään.
Epäonnen kaappi ja ruskea munakoiso.
Kriisi nro 2 on tämä yläkaappi. Ostimme sen varaosapankista, oltiin siitä niin iloisia kun olimme ennen sitä hävinneet monta huuto.net huutoa ja jo aika epätoivoisia. Ei tämäkään mikään superhalpa ollut, 60 euroa siitä maksoimme. Ihmettelin kaupassa hieman tuota ruskeaa mönjää päällä, siellä setä sanoi minulle, että se on normaalia keittiössä tulevaa rasvan käryä. Joopa joo, kun pääsimme kotiin, huomasimme että kaappi haisee siltä, että se on ollut jossain alan miesten kämpässä, hirveä röökin käry.
Aloin kuitenkin putsaamaan sitä, olihan aikamoinen homma, mutta ajattelin, että kyllä kannattaa, nätti kaappi saadaan. Putsaamisen jälkeen hioin kaappia ja haju eikun pysyi.
No ajattelin, että kyllä se haju jää maalikerrosten alle. Nyt kaapissa on kaksi kerrosta maalia ja kauhea haju edelleen, eli se siitä :( Tästä tulee siis hieno kaappi autotalliin ja olemme edelleen ilman yläkaappia. Masentaa aloittaa uudestaan sellaisen metsästys... ja kun olen vielä pihalla sen värinkin suhteen niin sovimme, että jätetään koko keittiöprojekti pienelle tauolle ja keskitytään olohuoneeseen.
Aloitamme tekemään olohuonetta huomenna ja teemme sitä niin paljon kuin suinkin pystymme ennen hirsien vaihtoa. Ja ah, remppakriisi on ohi, olen superinnoissani olohuoneen remppaamisesta! Me niin muutetaan siihen jo marraskuussa, näin on!

5 kommenttia:

  1. Siis väriongelma. Mulla on aina ollut ihan sairaan tarkkaa toi värin ja sävyn intensiteetti. Kaiken lisäksi valaistusolosuhteet vaikuttaa niihin, olet kai huomannut.
    Aikoinaan mullakin oli toi sama ongelma maalikaupassa, ettei värikartasta löytyny juuri sitä etsimääni. Myyjä kumminkin suostui sekoittamaan mulle sellaisen ihan käsipelillä. Aina välillä kokeiltiin ja verrattin siihen olemassa olevaan värimalliin.
    Jollet löydä yhteistyöhaluista maalikauppaa, voit kokeilla seuraavaa konstia. Osta mahdollisimman lähelle menevä sävy. Ota siitä osa ja sävytä itse (öljymaalia voit sävyttää öljyvärituubeilla). Jos menee liian tummaksi voit jäljellä olevalla maalilla keventää lopputulosta. Oletan, ettei tarvitsemasi maalimäärä ole kovin suuri. Isommissa erissä tällainen epätarkka sekoitussuhde on vaikea toistaa, joten tee kerralla tarpeeksi. Näinkin olen menetellyt. Vaatii siis uskallusta, mutta taitaa olla ainoa konsti.
    terveisin Merja

    VastaaPoista
  2. Kävin isossa rautakaupassa ja siellä ei ollut vaihtoehto käsin sekoitus, yllättäen :) Munakoiso näytti kaupan kylmässä valossa enemmän violetiltä, mut luonnon valossa aivan ruskea.

    Mietinkin, että itse sekoittaminen taitaa olla ainoa vaihtoehto, tuntuu just nyt vaan niin työläältä.. Oon varmaan vaan niin kyllästynyt kun tuntuu ettei mikään etene, toivottavasti viikonlopun remppailun jälkeen parempi fiilis! Eli ostan sitä tumminta sinistä ja sit lisään mustaa. Maalikerroksia tulee kuitenkin vähintään kaksi, joten ekan jälkeen näkee onko sävy oikea. Ellen keksi keittiötauon aikana jotain aivan muuta väriä :)

    VastaaPoista
  3. Me ollaan kerran ostettu kämppä, joka haisi aivan hirveesti röökille ja jossa oli poltettu sisällä todella kauan... Seinät ja katot oli ihan keltaisia, mutta maalarit maalasivat katot ja seinät sellaisella maalilla, joka oli ihan varta vasten tarkoitettu peittämään tupakanhajut alleen. Ja lienee selvää, että koska asuimme asunnossa ihan tyytyväisinä useamman vuoden, tupakanhajut hävisivät siis ihan täysin. Eli älä ihan vielä alenna kaunista kaappia autotalliin, vaan kyselepäs vielä vähän maaleista, sellaista hajunsyöjää on olemassa!!

    VastaaPoista
  4. Lavian oma maalikauppias sekoittaa ihan millasen värin tahansa. :D Ainakin uskoisin niin. :) Ihana blogi sinulla.

    VastaaPoista
  5. Minäkin ehdottaisin sen maalin sekoitusta itse..mulla jäi huonekalujen maalaushommista mustaa, valkoista ja Safiiria (juuri sitä teidän vaihtoehto ikkunanpuite sävyä..) yli ja sekoittelin niistä sohvapöytäämme "oman sävyn". Tuli tosi mieleinen ja aion ehdottomasti käyttää maalit jatkossakin noin. Maalit ovat Tikkurilan empireä ja sopii erinomaisesti huonekaluille ja miksei myös keittiön kaapin oviin..

    VastaaPoista

*** Kiitos kommentistasi ***