tiistai 25. lokakuuta 2011

Yläkerta


Remppatauko jatkuu, mutta muistin että en ole esitellyt täällä vielä talomme yläkertaa, oiva aihe uudelle postaukselle siis!
Huoneiden välissä (rappujen päällä) on hauska tila.
Yläkerrassa on huone, keittiö ja suihku/wc sekä todella suuri avovintti. Huone ja keittiö ovat lähes identtiset tilat, ainoa ero on, että keittiön puoli on 1,5 metriä pidempi. Asunto oli vuokrattuna kesäkuun loppuun asti ja sen jälkeen olen poistanut sieltä muovimattoja.
Meitä lykästi: muovimatto oli vain nauloilla kiinni lautalattiassa!
Yläkerran remontointi ei ole ykkösenä listalla, tätä tehdään aina silloin kun sattuu huvittamaan. Lähinnä hupia remppa tulee olemaankin verrattuna alakerran mullistuksiin, harvinaisen helppo tila tässä huushollissa :)
Huoneissa on upeat ikkunat ja kakluunikin toimii.
Alun perin suunnittelimme tekevämme yllä olevasta huoneesta itsellemme makuuhuoneen, mutta nämä jyrkät raput talvisin kylmässä käytävässä saivat meidät pikkuhiljaa toisiin aatoksiin.
Suoraan rapuista johtaa ovi vinttiin, vasen asunnon keittiöön ja oikea pieneen eteiseen.
Lämpötaloudellisestikin meidän kannattaa keskittää asuminen alakertaan. Tästä ihanasta kammarista tulee siis vierashuone ja entinen asunnon keittiö palvelee toistaiseksi varastona, täällä kun ei ole lämmintä varastotilaa muuten yhtään. Myöhemmin remontoimme myös keittiöstä vieraskammarin, varsinkin jos nyt ihan oikeasti perustetaan B&B tänne.
B&B toimintaa ajatellen huoneet ovat täydelliset sijainniltaan; yläkertaan johtaa oma ulko-ovi ja siellä on tosiaan wc ja suihku.
Olen tässä todennut jälleen kerran, että asioilla taitaa olla tarkoituksensa. Hirsien vaihdon siirtyminen ei harmita enää yhtä paljon, olen saanut kaksi uutta asiakasta ja minulla on töitä enemmän kuin tarpeeksi. Olen siis voinut keskittyä tienaamaan rempparahaa kun ei ole tarvinnut miettiä yhtään kesken olevaa remonttia. Lisäksi olen etsinyt meille uutta perheenjäsentä... aion nimittäin toteuttaa vielä yhden haaveen ja ostan hevosen! Tällä hetkellä paikkaa sydämessä varailee eräs islanninhevosherra, mutta siitä lisää sitten kun asiat varmistuvat :)

torstai 13. lokakuuta 2011

Huonoja uutisia


Kirjoitinko viime viikolla jotain keittiön kaapistoihin liittyvästä remppakriisistä..? Enpä silloin tiennyt remppakriisistä kuulkaas yhtään mitään! Saimme nimittäin eilen kuulla, että meidän hirsien vaihtajalta on mennyt jalka huonoon jamaan ja hän on leikkausjonossa. Tämä tarkoittaa sitä, että emme tiedä milloin hirret vaihdetaan, tapahtuuko edes tämän vuoden puolella... joka taas tarkoittaa sitä, ettemme voi tehdä juurikaan mitään olohuoneen ja keittiön saamiseksi asuinkuntoon tänä aikana. Mikä taas tarkoittaa kaikkien haaveiden romuttumista, ”Jouluksi uuteen kotiin” voidaan unohtaa! Ellei tässä nyt tapahdu jotain ihmettä, lähinnä siis sellaista, että löytäisimme jostain uuden tekijän.
Voitte arvata, että masentaa. Pientä lohtua on siinä, miten hienosti hirsimies lupasi hoitaa meidän pahimman yli, hän tulee yhdessä apumiehen kanssa levyttämään seinät lahonneiden hirsien kohdalta. Muutenhan meillä menisi talo pakkasen puolelle ja putket jäähän, kun seinistä paistaa taivas läpi.
Blogissa voi nyt olla sitten hieman hiljaisempaa, kun ei niin kauheasti ole raportoitavaa. Jotain remppaa tehdään tietysti koko ajan, mutta päätavoite jää nyt levälleen tuntemattomaksi ajaksi.
Jos oikein kaivaa sen päivänvalon tähän risukasaan, niin nyt olisi aikaa tehdä noita pieniä ja kivoja juttuja, esim. yläkerran kammaria ja vessoja. Niin ja olisi aikaa tavata ystäviä ja rentoutua viikonloppuisin. Aloitamme tuosta viimeisestä heti huomenna, saamme ystäviä kylään peräti kahdeksi yöksi, ihan paras piristys tähän kohtaan!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Rouheat valaisimet


Viikonlopun olohuoneen rempan aloitus sujui mukavasti, saatiin tehtyä paljon asioita. Ainoa varsinaisesti kokonaan valmistunut asia on näiden ulkorakennuksesta löytyneiden valaisimien asennus ja kylläpä olen näistä innoissani! Lamppujen kiinnitysketju löytyi niin ikään ulkorakennuksesta ja johdot ostin Claes Ohlssonilta, kiitos vaan Voikukkapelto blogiin vinkistä! Hauska miten sattui näin samanaikaisesti tällaiset erikoiset lamput löytämään tiensä meidän molempien koteihin. Ketjukiinnitys oli ainoa vaihtoehto näin painaville ja tämän näköisille lampuille, eli se oli jo päätetty ennenkuin näin Voikukkapellon lamput, mut johdon myönnän matkineeni sieltä :)
Lamput taitavat olla kuparia ja ovat olleet luultavasti valaisemassa jääkiekkokaukaloa.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Keittiökaapistokriisi


Oijoi, nyt se on tainnut iskeä... ensimmäinen remppakriisi. Kriisin aihe on keittiön kaapistot ja täsmennettynä niiden väritys ja sopivien vanhojen kaappien puute.
Esittelen ensin suunnitelmat. Kuten ehkä olettekin huomanneet, tykkään tehdä näitä mahdollisimman realistisia suunnitelmia, kuvista saa intoa tehdä kun ikään kuin on jo nähnyt lopputuloksen.
Tässä seinä, jolle tulee jääkaappi, liesi ja ikkunan alle ruoan valmistus taso. Tuon tason alakaappiin tulee roskikset ja teemme tasoon reiät joista roskat ja kompostijätteet saa pudotettua suoraan roskiksiin. Idean varastimme Jamie Oliverin keittiöstä :)
Tässäpä vuorostaan allaskaappi ja astianpesukone seinä.
Allaskaapin yläpuolelle pitäisi löytää yläkaappi. Löysimme sellaisen tiukan etsinnän jälkeen, mutta se osoittautui todelliseksi hutiostokseksi, kerron kohta miksi.
Kaappien rungot ovat listavalkoiset, vetimet ja tasot koivua ja ovien väriksi haaveilin tosi tummaa mustikansinistä, melkein mustaa. Maalikaupassa selvisi, ettei sellaista väriä olekaan. Kaikki tummansiniset ovat reilusti tummansinisiä ja muissakaan sävyissä lähellä mustaa olevia värejä ei ollut. Minua on jo pitkään kiehtonut munakoison väri ja ostin sellaista kokeillakseni sitä keittiön kaappiin. Munakoiso osoittautui tummanruskeaksi ja näin ollen minä, jolle värien valinta on aina ollut lastenleikkiä, EN TIEDÄ millä värillä ovet maalataan! Tämä on siis kaapistokriisi nro 1, joka ei ole selvinnyt kahden viikon pohtimisen jälkeenkään.
Epäonnen kaappi ja ruskea munakoiso.
Kriisi nro 2 on tämä yläkaappi. Ostimme sen varaosapankista, oltiin siitä niin iloisia kun olimme ennen sitä hävinneet monta huuto.net huutoa ja jo aika epätoivoisia. Ei tämäkään mikään superhalpa ollut, 60 euroa siitä maksoimme. Ihmettelin kaupassa hieman tuota ruskeaa mönjää päällä, siellä setä sanoi minulle, että se on normaalia keittiössä tulevaa rasvan käryä. Joopa joo, kun pääsimme kotiin, huomasimme että kaappi haisee siltä, että se on ollut jossain alan miesten kämpässä, hirveä röökin käry.
Aloin kuitenkin putsaamaan sitä, olihan aikamoinen homma, mutta ajattelin, että kyllä kannattaa, nätti kaappi saadaan. Putsaamisen jälkeen hioin kaappia ja haju eikun pysyi.
No ajattelin, että kyllä se haju jää maalikerrosten alle. Nyt kaapissa on kaksi kerrosta maalia ja kauhea haju edelleen, eli se siitä :( Tästä tulee siis hieno kaappi autotalliin ja olemme edelleen ilman yläkaappia. Masentaa aloittaa uudestaan sellaisen metsästys... ja kun olen vielä pihalla sen värinkin suhteen niin sovimme, että jätetään koko keittiöprojekti pienelle tauolle ja keskitytään olohuoneeseen.
Aloitamme tekemään olohuonetta huomenna ja teemme sitä niin paljon kuin suinkin pystymme ennen hirsien vaihtoa. Ja ah, remppakriisi on ohi, olen superinnoissani olohuoneen remppaamisesta! Me niin muutetaan siihen jo marraskuussa, näin on!