maanantai 17. helmikuuta 2014

Eläinesittely osa 2: terrierit


Vihdoinkin jatkoa eläinjuttuihin, nyt vuorossa kaksi koiraamme!
Tempo on 9-vuotias airedalenterrieriuros, tosin pallit siltä lähti 1,5 vuotiaana kun tuli äijäenergiaa vähän liikaa. Tempopempo vietti lapsuutensa Itä-Helsingin asfalttiviidakossa, hän oli pienenä niin kaupunkilainen, ettei osannut hoidossa ollessaan pissata kuin asfaltille. Temposta tuli kuitenkin maalaiskoira jo alle vuoden ikäisenä, joten asfaltin kaipuuta ei sen koommin ole ilmaantunut.
Tempis on luonteeltaan melkoisen vilkas, tosin nyt alkaa tuo ikä näkyä, siitä tuli vanha viime talvena. Siinä mielessä vanha, että alkoi nukkumaan paljon enemmän kuin ennen. Temppuliini on kuitenkin edelleen sopivan energinen, aina valmiina lenkille ja hepulikohtauksiin. Tämä siitä huolimatta, että sillä on todettu jo vuosia sitten sydämen sivuääni, siellä on joku ylimääräinen reikä mistä suhahtelee ilmaa, eipä onneksi tunnu paljon tahtia hidastavan! Lisäksi Temppupemppu on allerginen miljoonalle jutulle ja pentuna sillä oli huonot lonkat, jotka saatiin onneksi kuntoon vahvistavilla pistoksilla. Allergiat pysyvät kurissa raakaruokinnalla ja kesällä täytyy syödä antihistamiineja + kortisonia pahimman yli. Vähän sellainen maanantaikappale siis, reppana.
Tempossa ei ole oikeastaan kuin yksi huono puoli ja sekin on omistajan vika; sitä ei voi pitää irti, koska se karkaa aina jossain vaiheessa omille teilleen. Ihan muutaman kerran on vapaana ulkoilu onnistunut ilman että herra lähtee jäniksen jälkien perään. Paremmalla koulutuksella homma onnistuisi varmaan oikein hyvin, joten ihan peiliin voin tässä asiassa katsoa. Onneksi meillä on aidattu iso takapiha, jossa sopii kyllä juoksemaan. Ja vahtimaan lintuja, Tempolle on tärkeää pitää takapihan ilmatila vapaana!
Tempo on ihan hillittömän hellyyden kipeä koira, välillä rasittavuuteen asti rapsuja kerjäävä onnen kerjäläinen. Oikea mamman poika. Ja välillä esiintyy myös äijien välistä hellyyttä isännän suhteen, tosin usein ujous iskee usein kesken kaiken ja se pitää peittää murinalla. Koiraa alkaa siis ujostuttamaan ;)
Tämä tuplapyöräilytys jäi ainutkertaiseksi kokeiluksi, Nano ei diggaillut korissa istumista...
Walesinterrieri tyttö Nano tuli Tempon kaveriksi kun Tempo oli reilun vuoden ikäinen. Ne ovat syntyneet molemmat vuonna 2005, Tempo tammikuussa ja Nano joulukuussa, Nanonen on siis nyt 8-vuotias.
Nano oli pentuna niin pieni, ettei sitä uskaltanut pitää Tempon kanssa samoissa tiloissa ilman valvontaa, kokoero oli niin valtava. Muutenkin sitä kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä (ja kohdellaan toki edelleen), koska se oli sijoituskoira siihen saakka kunnes se teki pentueen kasvattajalleen.
Nano prinsessa synnyttikin tyyliinsä sopivasti kolme tyttöpentua vappuna 2008 ja oli äitiysloman jälkeen omani. Tai niihin aikoihin aloimme olemaan Samin kanssa yhdessä, joten Nanolla oli isä(ntä)kin odottamassa kotona. Muistan niin elävästi, miten helpottunut Nano-mamma oli kun se pääsi minun mukaan pois vieroitusikäisten pentujensa luota, se vain huokaisi syvään autossa ja alkoi nukkumaan. Vaikka se olikin ollut oikein erinomaisen hyvä äiti, otti homma ilmeisen koville :)
Nanuliini on toisaalta maailman kiltein koira ja toisaalta aikamoinen ärrieriterrieri. Jälkimmäisen saa tuntea vain Tempo nahoissaan, Nanskupansku kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa suuttuessaan sille. Nanossa on terrierin temperamenttiä paljon enemmän kuin Tempossa. Kissoille ei edes Nano mahda mitään, niitä ei komentele kukaan. Tikru-kisu onkin saanut Nanon kaveriksi vähän pakottamalla, mutta hyvin näkyy sujuvan kaveruus :)
Nano kävi näyttelyissä sijoitusaikanaan ja voitti muutaman palkinnonkin. Tässä kuvassa se on näyttelytrimmissä.
Enimmäkseen se on kuitenkin superkiltti ja pysyy vapaana hallinnassa ihan missä vaan, vaikkei sitä ole koulutettu mitenkään erityisen hyvin. Pentukoulussa rinsessalle tuotti ongelmia istuminen märälle nurmikolle, se katsoi minua kulmiensa alta ja kertoi silmillään, että tottelisin kyllä muuten mutta...
Nano osaa muuten katsoa aivan erityisellä tavalla jotain vaatiessaan, sillä on todella ilmeikkäät silmät ja se jaksaa tuijottaa ja psyykata kohdettaan vaikka kuinka pitkään.

Sellaiset koiruudet, Hönö & Pönö! Ihan samanlaisia, mutta toinen on iso ja toinen pieni :) Tuon olemme aika monen lapsen suusta kuulleet näitä ihmisten ilmoilla talutellessa!

24 kommenttia:

  1. Aivan ihanat nelijalkaiset teillä! Psyykkaava (ja vähän syyllistäväkin) tuijotus on tuttua toimintaa myös meillä kahden koiran taloudessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita tekstissä, että molemmat ovat persoja ruoalle ja Nano ihan järkyttävän perso :) Tuijottelut liittyy hyvin usein ruoanjämien kerjäämiseen...

      Poista
  2. Toinen on iso ja toinen on pieni...hurmaava ja varmasti osaltaan osuvakin ilmaus ♥
    Kyl ne vaan koiruudet kivoja on (pojan perhees on kolme rinsessaa ja kolme koiruutta) näin kissa(ttoman)ihmisenkin mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :) Voisi sanoa, että Nano on Tempon mini me, mutta oikeastaan Tempo on Nanon maxi me, ainakin Nanon mielestä :D

      Poista
  3. Ihana Tempo. On se vaan mulle maailman paras rotu, vaikken nyt sitten itse rotukoiriin päätynytkään. Ehkä joskus eteen sattuu sopiva kodinvaihtaja ja toivottavasti siskolla tulee aina olemaan airis. Enkä tiedä tuosta, voiko airista opettaa pysymään vapaana. Eiköhän se koulutettukin lähde kun hyvä haju tulee vastaan, näin ainakin meillä kaikkien airisten kanssa ja usein noiden riistaviettisten terrierimiksienkin kanssa. Rapsuja molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrierien kuningas! Mä oon nähny airiksia omassa tottisryhmässän Munkkiniemessä ja ne totteli kaikki hienosti myös vapaana. Että jotkut ainakin osaa kouluttaa, not me :)

      Poista
  4. Olipas ihana postaus! Koirat on kyllä ihania persoonia, meillä asuu kans kaks karvakuonoa enkä päiväkään (en edes niitä rapaisia ja raivostuttavia) vaihtaisi pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Näinhän se on, varsinkin täällä maalla yksin ollessa niistä on paljon seuraa ihan joka päivä.

      Poista
  5. Voi miten mukavat persoonat teillä :) En kyllä osaa ajatella elmää ilman koirakavereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan mietitty, ettei näiden jälkeen enää otettais koiria kroonisen aikapulan takia, mut en tiedä miten sitä osais muka olla ilman... no toivottavasti ei tarvii ihan hetkeen miettiä asiaa tosissaan!

      Poista
  6. Olinkin jo odottanut tätä postausta! Oon true-koiraihminen ja koiraläpinät sopivassa määrin blogeissa on kivaa luettavaa :) Ihania elukoita! Meillä hengailee kans kaks karvaturriaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) En oo hirveesti näistä elikoista postaillut, vielä on esittelyvuorossa hepat ja sitten varmaan tuleekin taukoa... jospa pääsisin reilun vuoden päästä esittelemään vaikka kanoja, niistä kovasti haaveilen :)

      Poista
  7. Voi herttiläinen sentään♥ Suloisia ovat molemmat..:)

    VastaaPoista
  8. Bravo! Tääläkin taloudessa kaksi terrieriä, vähän vaan pienempää rotua;) Terriereillä on aina "pilkettä" silmäkulmassa, ja ovat ällistyttävän persoonallisia jästipäitä mutta samalla niiiiin rakastettavia karvapalloja;ooo))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nehän ei oo ihan tavallisia koiria, sen takia jutun otsikkokin on ".......terrierit", ei koirat ;)

      Poista
  9. Terrierit ovat ihania. Meillä oli lapsuudenperheessäni Walesinterrieri. Koira eli 18 vuotiaaksi ja oikeastaan vanheni vasta parin viimeisen vuotensa aikana. Lähes koko elämänsä oli leikkisä ja pirteä, vieraat luulivat sitä usein nuoreksi koiraksi. Pitkään elämään mahtui monia tiukkoja paikkoja mutta sitkeytensä vuoksi selvisi niistä. Mukavia hetkiä teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nano on kans sen oloinen tyttö, että voi elää vanhaksi. Ei ole mitään sairauksia tai vikoja, massu kerran vuodessa/kahdessa vuodessa kipeä ahmimisen takia. Kiitos!

      Poista
  10. Etelä-karjalan walesi lähettää Hönölle ja Pönölle vauhdikkaat terveiset. Ihana kuva tuo missä Nano nukkuu tyynykasan päällä. On varmaan makoisat päiväunet menossa. Ja tietysti tuo kissa ja terrieri vierekkäin nukkumassa :) Meilläkin on kissa koiran kaverina (vai koira kissan kaverina...) ja usein kysytäänkin, että miten ne tulee toimeen... no ihan hyvin! :) Meillä ei ehkä ihan noin rentoja yhteisiä päikkäriunia oteta, mutta samalla sohvalla hännät toisiaan hipoen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista, kerrotaan! Nano etsii aina kaikkein pehmeimmän paikan unille, onhan hän kuitenkin prinsessa :)

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***