keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Taimihyllykkö ja lapsuuden aarre

Jatkona toissapäiväiseen juttuun kuvasin eilen tekemäni taimihyllykön. Nauhakannattimiin sain idean tuon jutun hyllystä, tässäpä siis toinen näppärä hyllyvinkki jakoon!
Ostin tuota kivaa nauhaa varmaan vuosi sitten ja olen yrittänyt laittaa sitä vaikka minne, nyt vihdoin löytyi käyttökohde. Sopivan pituista pohjamaalattua lautaa löytyi myös varastosta, joten hyllykkö oli nopea tehdä. Lisäbonuksena koko järjestelmä pysyy kiinni kahdella ruuvilla, joiden reiät eivät näy mihinkään ikkunalistan yläreunasta.

Laitoimme eilen äidin kanssa tomaatin ja kurkun taimet tulemaan, tästä se puutarhakausi taas lähtee käyntiin. Taimilla on hyvä paikka kasvaa tuossa eteläikkunalla.

Alimmalta hyllyltä löytyy minun lapsuuden aarre, isän puolen mummolasta saamani peltirasia. Rasia on ollut minulla niin pitkään kuin jaksan muistaa ja tosi tärkeä. Ja kaunis. Nyt siinä ovat loput siemenpussit odottamassa vuoroaan.

Onpas mahtava auringonpaiste tänään, en muista milloin täälläpäin olisi viimeksi paistanut. Toivottavasti paistaa siellä muuallakin!

22 kommenttia:

  1. Wau, hieno hylly! Kyllä siinä passaa odotella vihreän ilmestymistä!
    Lähetäpä joku auringonsäde tännekin!

    VastaaPoista
  2. Voi ku paistais aurinko täälläkin. Aamut tosin on ihanan valoisia nyt, sekin piristää jo kummasti. Kaunis tuo peltirasia :)

    VastaaPoista
  3. Ihana rasia, aarre tosiaan! Ei paista aurinko, harmaata on. Onneksi lämmintä, jotta lumet sulaa :)

    VastaaPoista
  4. Voi tuo rasia onkin todella aarre...ja nuo hyllyt on kivat..:)

    VastaaPoista
  5. Suloistakin suloisempi tuo rasia!!! <3

    Kaunis hylly. Mä pelkäisin, että mun tekemäni tuollainen rysähtäis alas komiasti! :D

    http://pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Mukava hylly, sehän käy verhosta :) Kivan värinen tuo nauha, jota olet käyttänyt. Täälläkin paistaa aurinko pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  7. Ihana hylly! Mäkin haluan. Ja suloinen rasia.

    VastaaPoista
  8. Näppärä taimihylly ja rasia on ihana, ihana, ihana. Täällä Oulussa ei aurinko paista, vieläkään.

    VastaaPoista
  9. Ihanan keväinen postaus! :) Tuo keittiönne keltainen tapetti saa harmaankin päivän paistamaan.
    Ihania puuhastelun päiviä!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskin harmaana päivänä katsella vaan tapettia eikä ikkunasta ulos :)

      Poista
  10. Kivan näkönen hylly! Painaako hylly paljon, nauha kestää vissiin ihan hyvin painoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo ole painava viritelmä lainkaan. Nauha on ihan tuollaista koristenauhaa, mutta menee kaksinkertaisena nuo hyllyjen välit, joten kestänee paremmin niin.

      Poista
  11. Hö, aurinko meni nyt pilviverhon taa... olihan se virkistävää kuitenkin, mutta mielellään olisin katsonut sitä pidempäänkin.

    Kiva että tykkäätte hyllystä ja rasiasta! Mahtaako kenelläkään olla tietoa, mitä tuollaisessa rasiassa on alunperin ollut..?

    VastaaPoista
  12. Niisk. Ei paista.:/ yhden kerran varmaan tänä vuonna paistanut, sekin kesti puolipäivää..!! Mä en voi ymmärtää miksei enää paista :/!!

    Mutta tosi kätevä idea!! Mun onnpakko kanssa testaa . Kunhan muutto saadaan alta pois, niin minäkin rupean taimia kasvattamaan! Ja pikku puutrhaa yritän vähän väsäillä:)..

    Toivottavasti tulee sinulle hyvä sato!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eipä paista enää täälläkään, byhyy :( Nyt taas niin pimeä ja harmaa päivä, ettei mitään tolkkua!

      Hyvät sadot myös sinne! Ja muutot :)

      Poista
  13. Ooooo, oooo. Tykkään ja paljon. Juuri tuskailin, että olen niin onneton taimien kanssa, etten taida enää edes yrittää siemenestä saakka. Kovasti kasvimaan aloitus on ajankohtaista koska, mutten tiedä mistä aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitat nyt vaikka noista tomaatin siemenistä, kannattaa laittaa jo nyt niin sato ehtii ajoissa! Nimim. ekaa kertaa ajoissa :) Rohkeesti vaan muutamalla esikasvatettavalla ja suorakylvö lajilla alkuun, tää ei oo rakettitiedettä :)

      Poista
  14. Mää oon ihan onneton näissä taimiasioissa: viime kevään siemestä kasvatetut tomaatit ei tosiaankaan tuottanu satoa. En tiiä sitte mikä meni vikaan. Semmosta mietinki, että eikö tuossa ikkunan eessä oo ollenkaan vetoista teillä, että taimet kärsis siitä? Mää kasvattelin taimet keittiön pöydällä kun ei oikein muuta paikkaa ollu. Tuo hyllysysteemi ois kätevä meillekin, mutta mietin että meidän ikkunat on aika harvat, ja raosta varmaan pääsee kylmää sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit täytyy laittaa tarpeeksi ajoissa itämään ja sitten heti ulos kun vaan tarkenee, ne tekee satoa suht hitaasti. Mullakin loppukypsytys tapahtui suurimmalta osalta syksyllä sisällä, en vienyt viime keväänä tarpeeksi ajoissa niitä ulos kasvamaan. Ja sitten laitoin ne liian tiuhaan, kaikki eivät saaneet tarpeeksi valoa. Ekana kesänä olin alusta asti auttamattomasti myöhässä, jospa nyt kolmantena menee nappiin :)

      Kyllähän noista vanhoista ikkunoista aina vähänä vetää, tosin meillä nuo sisemmät pitäisi olla hyvin tiivistetty. Ajattelisin kuitenkin, että aurinko lämmittää (jos se joskus paistaisi...) niin paljon, että pieni veto ei haittaa. Valostahan nää tykkää kuitenkin eniten. Meillä ei pöydät käy kissojen takia kasvatukseen, hyllyt ovat saaneet olla rauhassa :)

      Poista
    2. Ok, kiitos vinkeistä. Pitääkin lähteä heti tänä iltana ostamaan taimimultaa ja siemeniä. Mullakin se tais olla virhe viime keväänä, että laitoin taimet liian myöhään ulos.

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***