keskiviikko 26. elokuuta 2015

Time for tea

Olen odotellut postia Englannista kuin tulisilla hiilillä. Ostatin nimittäin itselleni synttärilahjaksi (näinhän ne parhaat lahjat saadaan ;) ) teepannumyssyn, jonka näin eräässä keväällä ilmestyneessä Country Living lehdessä.
Kyseessä on Poppy Treffry nimisen yrityksen Englannissa käsin tekemä tuote, johon rakastuin samantien. Yhdistyyhän siinä kaksi minulle rakasta asiaa; tee ja terrieri mitä viehättävimmällä tavalla! 
Myssyä ei saanut enää yrityksen nettikaupasta, mutta onneksi sellainen löytyi vielä heidän putiikistaan kun sitä sähköpostitse kyselin.
Konekirjotut tekstit ja aplikoinnit ovat upeita!
Lisäksi se sopii täydellisesti teepannumme päälle. 

Myssy oli melko kallis, mutta itsekin käsitöitä myyntiin tehneenä pidän hintaa kohtuullisena. Hyvin tehdystä tuotteesta on taatusti iloa koko loppuelämäni ajan.

Olisin toki voinut tehdä samantyyppisen myssyn itsekin, mutta pointtihan ei ole se, että kopioisin jonkun tekemän tuotteen "itse tein ja säästin" -periaatteella. Pointti on siinä, että tuin ostoksellani hienoa käsityöyritystä ja yrittäjän keksimää ideaa. Keksintö ja idea on ihan yhtä tärkeä osa käsityön tekemistä kuin se valmis myytävä tuotekin. Tällainen pieni kannanotto (ei siis mikään blogiyhteistyö) käsityöyrittäjien puolesta tämän ihanuuden myötä!

15 kommenttia:

  1. Heti tunnistin tyylistä merkin :) Minulla on nimittäin hyllyssä ko. putiikin kirja. Ihanan inspiroiva, että kunhan saisi itseään niskasta kiinni, niin voisi enemmänkin kokeilla vapaata konekirjontaan. Pidän tosi paljon tästä tyylistä, mutta itselleni on jopa vaikeaa antaa mennä tarpeeksi rouheasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin alkoi konekirjonta kiinnostamaan! Mutta en uskalla edes ajatella, miten jumiin saisin niskani siinä... Kun en osaa tehdä mitään pienessä mittakaavassa, vaan väkerrän aina tuntikausia kun jostain innostun :)

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen teemyssy :) En ole tuollaisesta yrityksestä kuullut, näköjään sieltä löytyisi kaikkea muutakin kivaa :)
    Kyllähän sitä tulee ostettua välillä käsitöitä, vaikka itsekin samantyylisen pystyisi tekemään. Täällä Joensuussa on tuo Taitokortteli missä on eri käsityöyrittäjiä, se on ihan huippu paikka ja yritän sieltä aina ostaa tutuille (sellaisille ketkä tiedän käsitöitä arvostavan) lahjat niin samalla voin kannattaa suomalaista käsityöyrittäjyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjat on kiva ostaa käsityöläisiltä, tulee itsellekin hyvä mieli! Ja nykyään valikoimaa riittää, juuri ostettiin converse villasukat kummitytölle, uskoisin että ovat tarpeeksi trendikkäät ja hauskat tytönkin mielestä :)

      Poista
    2. Tarkoitan siis sellaisia tennarityyliin tehtyjä villasukkia paikalliselta käsityöläiseltä ostettuna :)

      Poista
  3. Onhan se hieno ja niin on tuo muotokuvakin tuolla sivupalkissa!
    Silti pannumyssyistä kuuluu ottaa sellainen paavikuva, jossa joku torvi laittaa sen päähänsä. En millään löytänyt meidän vastaavaa kuvaa, mutta sanottakoon, että sellainen on toki otettu ja joskus johonkin blogiinkin laitettu.

    Tuo mitä kirjoitit on totta myös niissä paikoissa, joissa myydään käsitöitä, ystäväni työskentelee sellaisessa ja kuulee joka päivä niitä kotkotuksia, että "no tämmönenhän on ihan helppo tehä ite" "halvemmaks tulee kun ite ompelee". Mun äiti on semmoinen, ei tekemistavalla käsityöihminen, mutta opettanut mulle sen, että silti voi käsitöistä tykätä ja sellaisilta ostaa, jotka osaavat, se on kyllä tarttunut muhunkin. Jos ois paljon rahaa teettäisin vaatteetkin ompelijalla, kun tykkäisin niitä suunnitella, mutten ihan niin hankalia juttuja osaa itse ommella.

    VastaaPoista
  4. No pitäähän sellainen paavikuva ottaa!

    Olen itse omia tuotteita myydessä kuullut liian monta kertaa sen "kiva idea" ja sen perään utelua, miten olen tuotteen tehnyt... Senkin takia avauduin, kun tosiaan se idea on oikeastaan se tärkein juttu käsityöläiselle, tietty toteutus pitää olla kunnossa myös.

    Minäkin ostaisin kaiken mahdollisen käsityönä, jos olisi siihen rahaa. Vaatteita osaisin kyllä tehdä itsekin, olen aikoinani tehnyt mm. kolme hääpukuakin. Kun vaan saisi aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  5. Loistopointti, kuten myös itse pannumyssykin! Ja makkari, Oh Yes!

    Kuules, me ollaan täällä myllätty tavaroiden kanssa ja lajiteltu sitä ja tätä. Mulla olisi yksi hauska pieni erikoisuus, joka liittyy vahvasti kyläkouluun. Se on hyvin erikoinen aapinen, tai sanotaan aakkostinen eli paperista ommeltu pieni kolmen sivuaukeaman (avautuvat vierekkäin) taskuja täynnä oleva kirjanen, jonka jokaisessa taskussa on paperisia aakkosia. Lapsi on ottanut taskusta kirjaimia ja harjoitellut sanojen muodostamista niillä. Kusssakin taskussa on pieni kuvakin, jotta lapsi voi harjoitella juuri sen sanan kirjaimin. Se on niin liikkis, mutta meillä se ei koskaan pääse esille ja se on sääli, kun tuo on kuitenkin hieman erikoinen oppivälineenä. On aapisia, on kirjainpalikoita, mutta tällaista en ole ennen nähnyt.

    Jos teillä on ajatuksena laittaa esille erilaisia koulunkäyntiin liittyviä esineitä joskus ja jonnekin, lähettäisin tuon hauskan oppivälineen mielelläni ihan ilmaiseksi teille :) Jos kiinnostaa, niin laitapa osoitteenne mulle jovelassa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos kovasti <3 Laitan meiliä!

      Poista
  6. Iiks! Aivan ihana sekä teemyssy että koira kainalossasi! :)

    VastaaPoista
  7. Ai että, tulee aivan lapsuus mieleen, kun kotona käytettiin pannumyssyä aina kahvi- ja vesipannussa. Muutaman kerran on käynyt mielessä, että pitäisi tehdä itsellekin pannumyssy teepannua varten, mutta aina se on vain jäänyt. Toisaalta, mun teepannuni "pissii" niin, etten juuri sitä käytä, joten pitäisi ensi hankkia hyvä pannu, johon sitten tekisi oikeankokoisen myssyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo myssy pitää teen lämpimänä pidempään, oon nyt testannut pari kertaa. Yksin kun lipittelee koko pannullisen, niin hyöty on ilmiselvä! Parhaat tavarat on ovat sekä nättejä että käytännöllisiä :)

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***