torstai 19. helmikuuta 2015

Kyläkoulu muuttui unelmakodiksi


Sain monessa blogissa kiertäneen talon tarina -haasteen jo ajat sitten ja olen jotenkin kammonnut aiheeseen tarttumista, luultavasti laiskuuttani. Nyt asia pulpahti taas mieleeni Vehkosuon tarinan myötä ja tajusin, että miksi kirjoittaisin jutun itse, kun meistä on tehty monta tosi hyvää ammattikirjoittajan kirjoittamaa lehtijuttua! Valitsin tähän elokuussa 2013 Satakunnan kansassa olleen jutun hieman referoituna. Sen on kirjoittanut toimittaja Sini Kuvaja ja kuvat otti Miikka Kiiminki.

Olkaapa hyvät:
Elämänmuutos: Sanna ja Sami Suomalainen vaihtoivat ison asuntolainan Lavian maaseudun auvoon.

Vielä muutama vuosi sitten Riuttalan kyläkoulu oli kurjassa kunnossa. Savupiipussa kasvoi koivu, ja ulkoseiniä pitkin kohosivat kuuset. Hirsiseiniä peitti lastulevy ja lattialautoja linolipäällyste. Kukaan ei ollut huolehtinut rakennuksesta pariinkymmeneen vuoteen.

Uutta kotia etsivä Sami Suomalainen jäi silti pariksi tunniksi katselemaan ja kuvaamaan myynnissä ollutta rakennusta. Hän näki ränsistyneessä kuoressa piilevät mahdollisuudet.

Sami asui puolisonsa Sanna Suomalaisen kanssa Tuusulassa taajamassa omakotitalossa. Kumpikin oli elänyt koko ikänsä kaupungissa mutta haaveili maalle muutosta. Heitä ahdisti suuri asuntolaina, jonka ympärillä koko elämä tuntui pyörivän.

– Ei missään nimessä näin suurta taloa, oli Sannan ensimmäinen kommentti Riuttalan 350-neliöisestä kyläkoulusta kahden hehtaarin tontilla. Sami puhui kuitenkin puolisonsa ympäri. Vuonna 2011 Suomalaiset ostivat kyläkoulun 78000 eurolla, muuttivat Riuttalaan ja aloittivat talon entisöinnin.

Olohuonetta remontoidessaan pariskunta kohtasi ikävän yllätyksen. Viimeistä lastulevynpalaa irrottaessaan Sami näki villassa juovikkaita käytäviä, joista alkoi pudota solkenaan mustia palleroita.

– Sieltä tuli tuhansia isoja hevosmuurahaisia. Se oli musta hetki: entä, jos koko talo on tällainen, Sanna kertoo mielessä pyörineistä ajatuksista. Muurahaiset olivat kaivaneet seinähirret täyteen käytäviä. Kotikonstit eivät riittäneet, vaan avuksi tarvittiin tuholaismyrkyttäjä. Vahingot jäivät onneksi lopulta vähäisiksi.

Kauhunhetkiä enemmän Suomalaisilla on ollut aiheita iloon. Kun on suunnitellut ja entisöinyt huonetta pari vuotta, sen valmistuminen on juhlaa. Silmät eivät väsy ihailemaan kätten jälkiä.

– Monesti tulee hetkiä, jolloin ihmettelen, asunko oikeasti täällä, Sanna sanoo.

Suomalaiset entisöivät 1930-luvun koulun poistamalla 1970–1980-lukujen seinä- ja lattiamateriaalit ja tuomalla esiin hirret sekä lautalattiat. Sisustuksessa he suosivat värejä, kontrasteja ja rohkeita yhdistelmiä eri aikakausilta.

Pariskunta tekee itse kaiken, minkä voi. He ovat uskaltautuneet jopa purkamaan vanhoja putkistoja. Sami on oppinut muun muassa puusepän töitä ja moottorisahan käyttöä.

– Jankutan aina, ettei tämä voi mitään avaruusfysiikkaa olla. On vain uskallettava tehdä kaikenlaista, Sanna sanoo.

Hirsitöiden takia entisöintiprojekti hidastui. Jälkikäteen ajatellen Suomalaiset ovat siitä iloisia.

– Sanotaan, että pitäisi asua talossa vuosi ennen kuin tekee isoja remontteja. Kärsimättömänä ihmisenä en ole käsittänyt sitä, mutta nyt ymmärrän ajatuksen, Sanna sanoo.

Heistä on tullut myös ”skotteja” eli nuukia. Kaikki pyritään ostamaan käytettynä ja edullisesti esimerkiksi verkkohuutokaupoista.
Elämänmuutos on ollut pariskunnan mielestä yllättävän pieni. Arki pyörii maalla entiseen tapaan.

– Olen kolmannen polven helsinkiläinen, mutta Helsinki ei ole koskaan ollut minulle mikään maailman napa tai ainoa autuaaksi tekevä paikka, Sami sanoo. Sannalle suurin muutos oli työpaikan vaihtuminen yrittäjyydeksi.

– Olemme aina viihtyneet kotona keskenämme. En suosittele tällaista kellekään, joka haluaa laajoja sosiaalisia ympyröitä, Sanna sanoo.

Sannalla on monia haaveita yritystoiminnan laajentamisesta. Kenties tulevaisuudessa Riuttalan koulu toimii myös matkailu- tai luomuviljelytilana.

***************

Vaikka jutun kirjoittamisesta on 1,5 vuotta, ovat asiat pysyneet melko samoina. Siitä, miten täällä asuminen on meitä muuttanut, voisi kylläkin kirjoittaa ihan uuden jutun... Ehkä joskus sellainenkin!

Tuota elämänmuutos asiaa voisin avata lisää.  Toki muutos oli iso, mutta kun me molemmat oltiin niin kovasti muutosta kaivattu, muutos ei tullut kriisinä vaan oli tervetullut asia.

Meitä kiehtoi suuresti ajatus aloittaa ihan puhtaalta pöydältä molemmille uudessa paikassa. Mietimme jopa Ameriikkaan muuttoa jossain vaiheessa! Ei sillä, että meidän "pöydällä" olisi ollut mitään erityistä putsattavaa, mutta jotenkin se lähiöelämä ja iso laina alkoivat tökkimään pahasti.

Minähän olen muuttanut jo aiemminkin ensin Savosta Etelä-Suomeen ja Etelä-Suomessakin monta kertaa eri paikkakunnille. Muutot eivät ole koskaan olleet mikään iso juttu minulle, mutta nyt on hienoa kasvattaa juuret tänne ja luoda jotain ihan omaa ja pysyvää.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Rimpati rimpati rimpati rei

Paikka paikan päällä, mut saumoja ei... Vilautin perjantaina tuolla Instagramin puolella sohvan paikkauskuvaa ja lukijan pyynnöstä esittelen nyt korjauksen täälläkin.
 Paikkasin reiän seuraavasti:

1. Muistin, että meillä on vintillä vuokralaisen jättämä tummanruskea nahkainen sohvakalusto (80-luvun, ei hieno) ja kävin napsaisemassa siitä nahkanpalan.
2. Liimasin ensimmäisen paikan kontaktiliimalla repeämän alle niin, että sain reiän reunat siististi paikkaan kiinni.
3. Liimasin päälle paikan samalla liimalla. Olen vannoutunut kontaktiliiman ystävä ainakin mitä tekstiilin ja nahkan liimaamiseen tulee! Ja hyvä liima se on muihinkin juttuihin.
4. Koska paikkapalani oli paljon tummempaa ruskeaa kuin sohvan vaaleaksi kulunut käsinoja, sävytin käsinojaa tummemmaksi mustalla kenkälankilla. Rasvasin ensin koko sohvan (tuli hoidettua tässä samalla) värittömällä nahkabalsamilla ja sitten laitoin mustaa lankkia kerros kerrokselta häivyttäen reunoja kohden.
En tiedä kuinka ammattimainen tuo paikkaukseni on, mutta istuu meidän tyyliin oikein hyvin. Eihän täällä mikään muutenkaan ole niin justiinsa :)
Sohvasta on muodostunut tämän viikon aikana minun oma pesä, tykkään siitä tosi paljon. Tämä tuulinen sunnuntai kulunee taas hyvin pitkälti sohvan kainalossa!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Chesterfield!

Arvatkaapa mitä?! Suuren suuri haaveeni Chesterfield sohvasta toteutui eilen ja vielä aivan minimaaliseen hintaan!

Sain aamulla viestin tuttavalta, että Turussa myydään Chesterfield sohvaa 160 euron hintaan. Soitin samantien myyjälle, sovin kaupat ja eikun tien päälle!
Köyhän kannattaa odottaa, olenkin kytännyt sohvia kesästä asti.

Halvalle hinnalle löytyy syy tästä viltin alta (ei päältä!):
Saan kyllä tuon reiän korjattua, kunhan löydän jostain nahkan palan. Siihen asti viltti toimii hienosti pikapaikkana.
En voi oikein vielä uskoa todeksi tätä onnea!

Tykkään kovasti meidän olohuoneen sekavasta tyylistä (tai joku voisi tietysti sanoa tyylittömyydestä). Tänne saa tuoda melkein mitä vaan, sisustus on mielestäni sitä parempi, mitä erilaisempia asioita täältä löytyy. Vuosikymmen- ja tyylihifistelyt voi suorittaa muualla talossa :)