perjantai 16. joulukuuta 2016

Järkevä, mutta raskas päätös

Olen viime aikoina tallitöitä tehdessäni miettinyt paljon sitä, miten pitkälle sitkun -ajattelu hevosten suhteen kantaa... ja valitettavasti huomannut, että meidän elämässä sitä hevosharrastuksen kannalta ideaalista sitkun -hetkeä ei tule lähivuosina olemaan.

Tällä hetkellä harrastuksemme keskittyy pihaton ja tarhan siivoukseen, hevosten ruokkimiseen ja juottamiseen, näihin kuluu yhteensä noin tunti päivässä. Viikonloppuisin olisi mahdollista ratsastaa vuorotellen molempien ollessa paikalla valoisaan aikaan, kun toinen voi olla lapsen kanssa. Todellisuus on kuitenkin se, että kun viikonloppuna täytyy hoitaa kaikki viikolla rästiin jääneet kotityöt (siivous, klapien kantaminen jne...), ei aikaa ratsastukseen käytännössä ole, vaan se on aina jostain pois.

No nyt voisi ajatella, että lapsi kasvaa ja elämä helpottuu... mutta entäs jos kävisi toinenkin ihme, eli Sisu saisi sisaruksen? Lisäksi talon ulkoremontti on ihan alussa ja sisällä odottavat isot remontit tulevan yritykseni tiloissa. Puulämmityksestä emme ole hetkeen pääsemässä eroon. Tulevan yritykseni toiminta tulee keskittymään viikonloppuihin, eli ratsastus pitäisi hoitaa päivisin lapsen ollessa osa-aikahoidossa. Vai olisiko minun järkevämpi hoitaa yritykseni asioita silloin? No olisi.

Tilanne kärjistyi nyt lapsen syntymän myötä, mutta onhan tuo aikapula ollut todellisuutta aiemminkin. Olen jo vuosia potenut huonoa omaatuntoa siitä, ettei noille ihanille hevosille ole enempää aikaa. Asumme niin pienellä paikkakunnalla, ettei täältä löydy noille ratsastajiakaan, viime vuonna Myrskyä liikuttamassa käynyt kiva ja reipas tyttökin muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Hevosilla on vielä monia hyviä vuosia edessä (myös tuolla reippaalla eläkeläisellä) ja niinpä olemme päättäneet luopua niistä, kuten varmasti jo arvasittekin.

En ole vielä laittanut niistä mihinkään myynti-ilmoituksia, mutta ajattelin kirjoittaa asiasta tänne. Jos vaikka joku teistä lukijoista olisi hankkimassa hevosta, tai tiedätte jonkun, joka olisi?

Hevosten tulevat kodit katsomme tarkkaan, mieluiten myymme (tai annamme ne ylläpitoon) pienelle tallille, jossa niiden kanssa touhutaan suht' aktiivisesti. Casper sopii sunnuntai ratsasteluun ja seurahevoseksi, mutta Myrskylle paras paikka olisi sellainen, jossa sillä ratsastettaisiin useamman kerran viikossa, kolme kertaa tavoitteellista liikuntaa riittäisi jo hienosti. Jos kaikki menisi niinkuin elokuvissa, hepat pääsisivät samaan paikkaan, mutta se taitaa olla ihan utopistinen haave. Hevoskaveri täytyy kuitenkin uudessa kodissa olla, sen verran sosiaalisia poikia ovat molemmat.
En olisi ikinä uskonut, että unelmani omista hevosista päättyy näin. Totuus on kuitenkin se, että sekä oman, että hevosten mielenterveyden kannalta on parempi tehdä päätös luopumisesta juuri nyt. Tuntuu vain tosi vaikealta ajatella kotia ilman hevosia ja tämä nyt alkava myyntiaika ja oikeiden kotien etsiminen tulee olemaan haastava ja luultavasti pitkä ajanjakso. Toisaalta tiedän, että kun ne oikeat ihmiset löytyvät, olen ainoastaan iloinen hevosten puolesta.

Hevosista löytyy hyvät kuvaukset tästä aiemmin tekemästäni jutusta. Kuvaan nyt viikonloppuna molemmista ratsastusvideot ja laitan ne sitten virallisesti myyntiin ensi viikon aikana. Ilmoitelkaa ihmeessä jos teille tulee mieleen näille sopivia koteja!

Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua ja ottakaahan iisisti jouluvalmistelujen kanssa! Teen vielä ensi viikolla jutun meidän kodin joulutunnelmista, joten joulun toivotuksia en vielä toivottele :)

28 kommenttia:

  1. Ehdotuksena että vuokratkaa heille paikka tallilta jossa on virikkeitä ja ihmisiä pitämässä niistä huolta. Näin voitte käydä moikkaamassa ikävän yllättäessä ja pääsette hoitamisessa vähemmällä. Porista tai lähikunnista talleja varmasti löytyy -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen vaihtoehtoon ei taas riitä rahat, minun tulot ovat olleet jo vuosia Kelan minimitukia, joilla ei makseta täyshoitotallien vuokria.

      Ja vaikka rahaa olisikin, niin miksi maksaisimme pelkkää vuokraa 600-700€ vieraalle, kun tuossa omassa pihassa on aktiivipihaton tyyppinen ratkaisu, jossa hevosten pitäminen kaikkine kuluineen (sis. eläinlääkäri, vuoleminen yms.) maksaa meille n. 200€ kuussa..?

      Poista
  2. Varmana ihan hyvä päätös vaikka raskas onkin! Nostan päätöksellenne ihan hattua! Kyllähän nuo hevoset tuntuvat ilman liikutustakin pärjäävän ja voivan hyvin, mutta on ne aikamoinen taakka!
    Kyllä tässä on ollut niin helppoa ja mukavaa, kun ei ole tarvinut koko ajan olla nyhräämässä tallissa. Hevosen selästä tippumisen vuoksi jo vuosi vierähtänyt murtuneen säären kanssa ja olen päässyt hevosiani vain pussaamaan ja rapsuttamaan. Mies on hoitanut tallin arjen niin täyden kympin arvoisesti ja valittamatta! En edes tiedä mitä hevoseni syövät, kun luotan mieheeni. Hevoseton on huoleton on kyllä osuva sanonta! Jos olisin tiennyt sairaslomani venähtävän näin pitkäksi, oltaisiin nuista kyllä varmaan heti luovuttu. Onneksi kuitenkaan en ole tiennyt. Hevoset on sopeutuneet tilanteeseen erittäin hyvin ja vaikka tämä tuntuukin niin mukavalta, kun ei nuista tarvitse huolehtia, niin kyllä mä kuitenkin enemmän kaipaan sitä tallissa touhuamista. Hepat ja "kärsiminen" niiden kanssa on mun juttu. :) Mutta ovat varmaan ensimmäiset ja viimeiset hevoseni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies hoitaa hommat viikonloppuisin, mutta arkisin se olisi minusta liikaa vaadittu, häneltä kun kuluu työpäivään matkoineen melkein 10 tuntia. Tosin arkisinkin mies käy viemässä iltarehut. Joskus olisi kiva levätäkin :)

      Kyllähän ne varmasti pärjäävät liikuttamattakin, mutta meillä varsinkin tuo poni lihoo niin kovasti, ettei oo kiva katsella moista. Kun meillä on tuo slowfeed heinäverkko ruokinta ja molemmat samassa tarhassa, niin sitä heinää menee sitten melkein niin paljon kun jaksaa syödä, poni saa väkisinkin suhteessa enemmän.

      Onneksi meillä ei ole kiire päästä noista eroon, kyllä tässä pärjäillään, niinkuin tähänkin asti! Meidän pihatto- ja ruokintasysteemit ovat siitä käteviä, ettei homma ole niin kellonaikoihin sidottu.

      Poista
  3. Olisiko siinä jossain lähellä joku tai useampikin henkilö, yleensä taitavat olla tyttöjä/ naisia jotka voisivat käydä hoitamassa hevosia / tallia, ratsastamassa/liikuttamassa niitä? Toivon niin kovasti ettei kenenkään tarvitsisi luopua rakkaista eläimistään, löytyisi joku hyvä ratkaisu. Kysele vähän ympäristöstä josko joku tietäisi kiinnostuneista. -niin jos teitä ei häiritse jonkun " vieraan" liikkuminen pihassa.Voimia vaikeisiin päätöksiin! - maaporilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa tekstissä mainitsin, tänne ei tunnu ratsastajia löytyvän. Etsin niitä viime syksynä raskauteni alussa monia reittejä pitkin, lopulta löytyi yksi tyttö joka kävi säännöllisesti, mutta muutti nyt toiselle paikkakunnalle asumaan. Tänne maalle ei kulje julkisetkaan, joten useimmiten alaikäiset innokkaat heppatytöt eivät tänne pääse.

      Jos ratsastajia olisi, tilanne olisi aivan erilainen.

      Poista
  4. Raskas päätös, ymmärrän hyvin. Ja kyllä sen tietää milloin on oikea hetki. Isomman lapsen kanssa ei välttämättä tule yhtään sen enempää aikaa :)
    Eiköhän kaverukset löydä hyvin kodin, tulevat hyvästä kodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on tehtävä niitä hankaliakin päätöksiä, sellaista elämä on... isompi lapsi voi olla aika haasteellinen hepan hoitohommissa, kun haluaa varmasti olla apuna ja isot eläimet + pieni lapsi on riskialtis yhdistelmä. Nythän saan hoidettua hepat Sisun aamupäiväunien aikana suht rauhassa.

      Toivotaan näin!

      Poista
  5. Elämässä on aina silloin tällöin tehtävä vaikeita ratkaisuja, sen hetkisen tiedon ja tilanteen mukaan. Aina ratkaisut ei jälkeen päin tarkasteltuina ole olleet ehkä niitä oikeita, mutta niiden kanssa on elettävä. Lopultahan tämä on vain elämää. Ja näissä vaikeiden ratkaisujen tekemisessähän on mielestäni kyse oman elämän ja niiden tärkeiden arvojen järjestelemisestä. Vaikka päätös on varmasti raskas, on se uskoakseni myös vapauttava.
    Meillä aikanaan tehty myös vaikeita ratkaisuja, näin jälkeen päin olemme kiitollisia, että uskalsimme ne tehdä, sillä nyt arvot ovat asettuneet kohdilleen. Lopulta itselleme ainakin ovat tärkeimpiä ihmiset, ne läheiset ja heidän kanssaan jaettu arki. Jos oikein ymmärsin, myös teidän ratkaisunne pohjautuu pitkälti samoihin arvoihin. Aikaa ja rahaa kun tässä itse kullakin on rajallisesti.
    Pidän peukkuja, että hepoille löytyy toivomanne koti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi hienosti muotoiltu tuo asia, juuri niin. Eläimet ovat tärkeitä, mutta ihmiset sitten kuitenkin tärkeämpiä. En halua, että Sisu muistaa lapsuudestaan ainostaan sen, että tehtiin kotona koko ajan hommia. Pitää olla aikaa myös mukavaan yhdessäoloon ja puuhasteluun. Ratsastuskin voisi olla koko perheen harrastus, mutta vasta isomman lapsen kanssa.

      Eläimetkin ovat niin tärkeitä, että kun näistä pitää luopua, tahdon olla aivan varma siitä, että menevät oikeaan paikkaan oikealle ihmiselle. Silloin vasta voin suhtautua päätökseen vapauttavana, tämä väliaika on melkoista piinaa. Tosin jo nyt, alle viikko päätöksestä molemmille on jo näkyvissä hyvä koti / sijoitusratkaisu, mutta ei mitään varmaa vielä. Toivoa siis on :)

      Poista
  6. Tein saman päätöksen muutama vuosi sitten. Luopuminen hevosista tuli ehdottomasti oikeaan aikaan ja oli oikea päätös. Meilläkin on iso talo remontoitavana (ei niin iso kun teillä, mutta riittävän iso kuitenkin :) ) ja itsellä palkkatyö ja yrittäjyyskuviot. Arki tuolloin oli lähinnä selviytymistä - töitä ja pakollisten asioiden hoitamista. Hevosten liikuttaminen jäi. Hevostelusta katosi kaikki hohto.

    Hevoset saivat uudet hyvät kodit. Alkuun pihassa oli tyhjää ja hiljaista mutta olo oli helpottunut. Nyt kun on jo aikaa mennyt ilman hevosia, muistelen tuota aikaa hyvänä kokemuksena ja hyvinä hetkinä. Ei minua harmita että tuli otettua hevoset, mutta ei harmita myöskään se että luovuin niistä.

    Pari vuotta meni ilman mitään hevoshommia mutta sitten löysin itseni taas eräältä tallilta :) Vuokraan hevosta kahtena päivänä viikossa ja tämä on kaikinpuolin loistava ratkaisu. Meille tuskin tulee enää omaan pihaan hevosia enkä kaipaakaan omaa hevosta. Asia saattaisi olla toinen jos aikaa ja rahaa olisi paljon, mutta sen toteutumisesta tuskin on pelkoa :)

    Voimia raskaan päätöksen kanssa ja kaikesta huolimatta mukavaa joulunaikaa! Toivottavasti ehdit päivitellä blogia, tää on niin paras ja kaunein blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua, hohto on hävinnyt ja tilalle tullut huono omtunto.

      Nyt vain täytyy kärvistellä tämä myyntiaika läpi ja sitten varmasti jatkan hevostelua jossain muodossa. Olen huomannut, että ympäristö on täynnä liikuttamista vailla olevia hevosia :)

      Oi kiitos paljon ja mukavaa joulua myös sinne <3

      Poista
  7. Voimia raskaan, mutta vapauttavankin päätöksen aikaan! <3 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niitä tarvitaan! Tämä vie yöunetkin, mutta toisaalta on tosi kivan kuuloisia ihmisiä jo löytynyt, tänään tulee ensimmäinen perhe katsomaan Casperia. Jännää ja haikeaa ja kaikkea yhtäaikaa...

      Poista
  8. Hei! Nyt vähän tähän postaukseen liittymätön kysymys, mutta missä paikkakunnalla tämä teidän paikka on? Mietin vaan, onko lapsuudestani tuttu Riuttalan koulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ollaan Laviassa, eli nykyisessä Porissa :)

      Poista
  9. Ok, ei ole sama paikka siis. Olen itse asunut aivan pienenä Kurussa Riuttalan koululla, niin sillä kysyin :)

    VastaaPoista
  10. Hei, aikamoisen turhia naljailuja sinulle ja teille tuossa ylempänä... Voimia Sanna. Se on viisautta tehdä päätöksiä ajatellen olemassa olevaa todellisuutta ja sehän tuppaa elämässä joskus muuttumaan. Onnellista joulua teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poistin ne kommentit, kun eivät ne ketään ainakaan auta tässä muutenkin stressaavassa tilanteessa. Hyvää joulua myös sinulle!

      Tämä tiedoksi muillekin Anonyymeille Elämään Kyllästyneille (ei siis sinulle ylläoleva!), jotka katsovat asiakseen arvostella teille tuntemattomien ihmisten elämää nimettömänä blogissani; poistan kommenttinne samantien, ei kannata viljellä negatiivisia ajatuksia täällä. Annetaan mieluummin hyvän kiertää, uskon ihan oikeasti, että maailma on parempi paikka niin.

      Poista
  11. Hyvä Sanna! Ilonhetkiä jouluunne suloisen Sisu -tonttunne kera! ❤ Tuija

    VastaaPoista
  12. Hei, tutun kuuloinen tilanne. Itselläni ehti olla oma poni lähes kymmenen vuotta, ja olin vakuuttunut siitä, että pidän ponin sen elämän loppuun saakka. Mutta niin vain elämäntilanteet muuttuvat.. Opiskeluiden, töiden ja toiselle paikkakunnalle muuttamisen myötä tallilla käyminen oli aina vaan hankalampi sovittaa muihin menoihin. Yhä useammin podin huonoa omaatuntoa siitä, että tallilla joutui käymään kiireellä, joinain päivinä en ehtinyt tallille ollenkaan (poni asusti täysihoitotallissa). Aluksi hankin ponille vuokraajan muutamana päivänä viikossa, mutta kun oma tallilla käyminen rupesi tuntumaan enenevissä määrin pakkopullalta, eikä harrastus tuntunut enää siltä rentouttavalta henkireiältä kuin ennen, totesin että jotain tilanteelle on tehtävä. Myyminen tuntui aivan liian lopulliselta ratkaisulta, joten rupesin etsimään ponille ylläpitokotia. Nettiin laittamani ilmoituksen jälkeen sain paljon yhteydenottoja, joukossa useita ihan potentiaalisen tuntuisiakin. Lopulta oikein mukavan tuntuinen perhe tuli ponia katsomaan ja ihastuttuaan poniin, se lähti perheen mukana toiselle paikkakunnalle. Kuulumisia vaihdettiin silloin tällöin ja välillä kävin ponia tervehtimässäkin. Kaikki sujui oikein mukavasti ja uusi varakoti tuntui ponin kannalta mitä mainioimmalta paikalta. Koko perhe oli hevosharrastuksessa mukana ja ponin kanssa touhuiltiin kaikenlaista, se pääsi esimerkiksi ilahduttamaan erityislapsia terapiaratsuna ja paikalliseen vanhainkotiin vanhuksia viihdyttämään. Muutaman vuoden jälkeen olin jo niin tottunut hevosettomaan elämään ja perhe puolestaan niin kiintynyt poniin, että en sitä olisi enää hennonnut ottaa takaisin. Niinpä poni siirtyi lopulta kokonaan perheen omistukseen. Aluksi ponista luopuminen oli tietenkin vaikeaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olen äärimmäisen tyytyväinen, että uskalsin tehdä sen ratkaisun minkä tein. Aluksi sitä piti itseään ehkä jotenkin epäonnistuneena hevosenomistajana, kun ei pystynytkään tarjoamaan ponille elinikäistä kotia, ja pelkäsi ettei siitä osattaisi pitää yhtä hyvää huolta kuin olin itse pitänyt, mutta kaikki huolet osoittautuivat turhiksi. Poni sai mitä parhaan uuden kodin, se tuottaa nyt iloa paljon useammalle ihmiselle kuin olisi minun omistuksessani tuottanut, ja oma elämäni on huomattavasti paljon rennompaa ja huolettomampaa kun on yksi huollettava vähemmän. Vastikään tein myös paluuta hevosharrastuksen pariin vuokraamalla lähistöllä asuvaa hevosta silloin tällöin. Ehkä omankin hevosen aika vielä joskus tulee, mutta ainakin tällä hetkellä satunnaisempi harrastelu sopii minulle huomattavasti paremmin.

    Eli tsemppiä raskaan päätöksen kanssa, eiköhän se vielä iloksi muutu!

    VastaaPoista
  13. Iso päätös. Tiedän, miten raskasta on joutua kohtaamaan tuo asia, kun olen joutunut sivusta seuraamaan siskoni elämää kahden hevosen kanssa.

    Epäitsekäs teko, kunnioitan teitä. Toivottavasti pojat löytävät ihan mahtavan kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ❤️ Todella ymmärrät, miltä tämä tuntuu, itselle olisi helpompi pitää nuo tuossa kuin myydä, mutta hevosille parempi päästä aktiivisempaan käyttöön. Onneksi näille on jo monia todella kivan kuuloisia ostajia, mutta täällä on niin onneton tilanne, ettei ratsaille ole päässyt moneen viikkoon, kun maa on jäinen ja lumeton... Eli myynti ei siinä mielessä edisty. Uskomme kyllä, että molemmille löytyy ne parhaat uudet ihmiset, kun on oikein vara valita mieluisimmat ostajat.

      Poista
  14. Hei, tutun kuuloinen tilanne. Itselläni ehti olla oma poni lähes kymmenen vuotta, ja olin vakuuttunut siitä, että pidän ponin sen elämän loppuun saakka. Mutta niin vain elämäntilanteet muuttuvat.. Opiskeluiden, töiden ja toiselle paikkakunnalle muuttamisen myötä tallilla käyminen oli aina vaan hankalampi sovittaa muihin menoihin. Yhä useammin podin huonoa omaatuntoa siitä, että tallilla joutui käymään kiireellä, joinain päivinä en ehtinyt tallille ollenkaan (poni asusti täysihoitotallissa). Aluksi hankin ponille vuokraajan muutamana päivänä viikossa, mutta kun oma tallilla käyminen rupesi tuntumaan enenevissä määrin pakkopullalta, eikä harrastus tuntunut enää siltä rentouttavalta henkireiältä kuin ennen, totesin että jotain tilanteelle on tehtävä. Myyminen tuntui aivan liian lopulliselta ratkaisulta, joten rupesin etsimään ponille ylläpitokotia. Nettiin laittamani ilmoituksen jälkeen sain paljon yhteydenottoja, joukossa useita ihan potentiaalisen tuntuisiakin. Lopulta oikein mukavan tuntuinen perhe tuli ponia katsomaan ja ihastuttuaan poniin, se lähti perheen mukana toiselle paikkakunnalle. Kuulumisia vaihdettiin silloin tällöin ja välillä kävin ponia tervehtimässäkin. Kaikki sujui oikein mukavasti ja uusi varakoti tuntui ponin kannalta mitä mainioimmalta paikalta. Koko perhe oli hevosharrastuksessa mukana ja ponin kanssa touhuiltiin kaikenlaista, se pääsi esimerkiksi ilahduttamaan erityislapsia terapiaratsuna ja paikalliseen vanhainkotiin vanhuksia viihdyttämään. Muutaman vuoden jälkeen olin jo niin tottunut hevosettomaan elämään ja perhe puolestaan niin kiintynyt poniin, että en sitä olisi enää hennonnut ottaa takaisin. Niinpä poni siirtyi lopulta kokonaan perheen omistukseen. Aluksi ponista luopuminen oli tietenkin vaikeaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olen äärimmäisen tyytyväinen, että uskalsin tehdä sen ratkaisun minkä tein. Aluksi sitä piti itseään ehkä jotenkin epäonnistuneena hevosenomistajana, kun ei pystynytkään tarjoamaan ponille elinikäistä kotia, ja pelkäsi ettei siitä osattaisi pitää yhtä hyvää huolta kuin olin itse pitänyt, mutta kaikki huolet osoittautuivat turhiksi. Poni sai mitä parhaan uuden kodin, se tuottaa nyt iloa paljon useammalle ihmiselle kuin olisi minun omistuksessani tuottanut, ja oma elämäni on huomattavasti paljon rennompaa ja huolettomampaa kun on yksi huollettava vähemmän. Vastikään tein myös paluuta hevosharrastuksen pariin vuokraamalla lähistöllä asuvaa hevosta silloin tällöin. Ehkä omankin hevosen aika vielä joskus tulee, mutta ainakin tällä hetkellä satunnaisempi harrastelu sopii minulle huomattavasti paremmin.

    Eli tsemppiä raskaan päätöksen kanssa, eiköhän se vielä iloksi muutu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Elämäntilanteet tosiaan tuppaavat muuttumaan, joskus niin radikaalisti, ettei pysty millään pitämään kiinni itselleen tekemistä lupauksista ja unelmista. Meillekin noista niin rakkaista hevosista on huomaamatta tullut iso henkinen taakka, joka painaa mieltä koko ajan. Aika on todella kortilla näin ison ikuisuusprojektitalon, puulämmityksen ja pienen lapsen kanssa.

      Liikuttajia kaipaavia hevosia on tosiaan ympäristö täynnä ja aion kyllä jatkaa harrastamista jossain kohtaa muiden hevosilla. Kenties innostutaan käymään yhdessä ratsastustunnillakin silloin tällöin isännän kanssa. Ensin kuitenkin on päästävä yli näistä omista luopumisen surusta, kyllä näitä ikävä tulee, kaikesta huolimatta...

      Poista
  15. Oli pakko kaivaa tämä postaus esiin ja palata kiittämään. Tää nimittäin herätti omat ajatukset.

    Ylläpitoponi lähtee perjantaina omaan kotiim, ja oma ruuna ikivihreille. Jos mulla ei oo sille ollut ylimääräistä aikaa neljään vuoteen, ei oo jatkossakaan.

    Ja kun harrastus ottaa enemmän kuin antaa, on aika tehdä raskas päätös.

    Ikävä tulee, on jo nyt, mutta päätös tuntuu oikealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava tietää, että olen ollut avuksi sinulle!

      Minulla on hevosia yhä edelleen ikävä monta kertaa päivässä, vaikka myynnistä on melkein 4kk. Päätöstä luopumisesta en siltikään kadu ja tiedän, että ikävä helpottaa joskus.

      Sinulla on siitä "helppo" tilanne, ettei hevosia tarvitse myydä, toki toisen lopettaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Minulla oli nimittäin vielä aikamoinen piina uusien omistajien kanssa, mutta nyt molempien pulmat ovat ratkenneet. Muutenkin tuo myyntiaika oli todella raastavaa, kun ylipäätään ajatus rakkaiden ystävien myynnistä oli niin vieras.

      Paljon voimia sinulle!

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***