Pikakierros kodissamme


Talossamme on kaksi isoa luokkahuonetta, iso eteinen, jonka toisessa päässä on pieni huone ja koulun keittiö. Lisäksi löytyy matalan siiven kaksio (opettajan asunto) sekä huone ja keittiö yläkerrasta. Yläkerran huoneeseen olemme tehneet makuuhuoneemme. Luokkien yläpuolella oleva tila on avovinttiä.

Jokapäiväisessa käytössämme on n. 200m2 koko rakennuksen ollessa 333m2 asuinpinta-alaltaan.

Alla olevaan alkuperäiseen alakerran pohjapiirrokseen olen merkinnyt huoneiden nykyiset käyttötarkoitukset ja meidän tekemät muutokset magentalla. Kirkkaalla vihreällä on kunnan tekemät muutokset, niiden lisäksi kaikki kiinteät kaapit oli purettu.
Talomme lämpiää pääosin puilla, olemme muurauttaneet uuden takan ja leivinuunin purettujen tilalle, sekä poistattaneet sähkövastukset olemassa olevista tulisijoista. Talvisin lämmitämme eteistä, olohuonetta, keittiötä ja yläkerran makuuhuonetta, wc/suihku/kodinhuone alue lämpiää siinä sivussa.

Työhuonetta, verstasta ja vierashuoneistoa lämmitetään aina tarvittaessa, muuten niitä pidetään peruslämpöisinä (+10°C) pattereilla. Olohuoneessa on lisäksi ilmalämpöpumppu, jota käytämme "hätätapauksissa", esimerkiksi jos talon lämmittäjä (eli Sanna) on poissa kotoa.

Lämmityskulut pysyvät varsin kohtuullisina puulämmityksellä, tosin se teettää tietenkin enemmän työtä asukkailta.

Kuvia ulkoa

Talo 8/2015 (ulkomaalaus kesken, tässä päädyssä tulevat värit: Uulan Pellava sekoitettuna valkoiseen suhteessa 1:4 ja vuorilaudoissa Purjo)
Piharakennus 08/2015

Pihatto 7/2015

Kuvia sisältä

 Eteinen 09/2015

Eteinen 12/2015

Olohuone 9/2016

 Olohuone 9/2016
 
Olohuone 9/2016


Keittiö 3/2016
Keittiö 3/2016
Keittiö 3/2016
Keittiö 4/2016

Yläkerran kammari 06/2013
Yläkerran kammari 06/2013

Yläkerran toinen kammari eli monitoimihuone 05/2016

Monitoimihuone 05/2016
 Pukeutumishuone 01/2014
 Pukeutumishuone 01/2014
 Pukeutumishuone 01/2014 

8 kommenttia:

  1. Omppulan Suvi käski mut tänne. Hieno, koukuttava pikakierros upeaan taloon. Iskin silmäni erityisesti eteisen puunaulakoihin. Niitä ei löydä sitten mistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa tutustumaan tarkemminkin :)

      Nuo naulakot ovat kyllä oikeat aarteet!

      Poista
  2. Näin jutun Alueviestissä(?) ja huomasin, että kirjoitat blogia. Jäin ihan koukkuun tähän blogiin! Mieheni on Laviasta ja asunutkin lapsena jonkun aikaa teidän talossa. Monta kertaa olen katsellut teidän heppoja, kun mennään miehen mummulaan siitä ohitse. :) Oli tuossa jokunen aika sitten haaveena Suodenniemellä vanhan koulun ostaminen ja kunnostaminen, mutta se ei sitten tullutkaan myyntiin vaan jäi tyhjilleen eikä ilmeisesti "omistaja" halua sitä myydä?! Kaikki vanhojen rakennuksien kunnostaminen ja sisustaminen kiinnostaa, vaikka tällä hetkellä päämäärä onkin uuden talon rakentaminen kaikkien "kivojen" yllätyksien välttämiseksi. :D

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä saatte tässä projektissa aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa!

      Tuo on niin tyhmää, että taloja jätetään mieluummin tyhjilleen kun myydään! Ihan vihaksi pistää moinen, enkä ymmärrä yhtään :(

      Itse olen kyllä sitä mieltä, että niin vanhoissa taloissakin on hinta-laatusuhde parempi kuin uusissa ;) Meillä ei olisi ollut varaa rakentaa uutta taloa piharakennuksineen, sitäkin vaihtoehtoa aikanaan mietittiin. Miettikäähän vielä :)

      Poista
  3. Koti kuin karkki! Oi että!

    VastaaPoista
  4. Moi! Aivan ihana koti! Ja upeaa värien käyttöä! Ehdottomasti kirjaudun lukijaksi :) meilläkin 1850 luvulla rakennettu hirsitalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kiitos! Tänne osioon täytyisi näköjään päivittää kuvia, paljon on taas muutoksia... Sisustaminen on elämäntapa ;)

      Poista

*** Kiitos kommentistasi ***