keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Huoleton on...

...hevoseton mies? Kyllä varmaan, mutta tällä hetkellä tämä hevoseton nainen on hirveän surullinen ja väsynyt. Hevosten myynti oli henkisesti ennalta arvaamattoman raskas prosessi, siinä tuli pilattua joulufiilis, menetettyä monet yöunet ja välillä ruokahalukin oli hukassa.

Hepat lähtivät uusiin koteihinsa sunnuntaina, silloin olo oli ihan turta ja tyhjä. Pakenimme tyhjää pihaa ja vietimme päivän kaupungilla.

Maanantaina menin tarhaan tarkoituksenani siivoilla heppajuttuja sieltä pois, kenties tyhjentää pihatto. Siellä se itku sitten tuli... Otin näitä kuvia ja itkin, eilen itkin yksin autossa ja itken nyt tätä kirjoittaessa.
Pihatossa ja tarhassa tuoksuu vielä hevoselle.
Kuin ne olisivat vain ratsastusretkellä ja palaisivat sieltä kohta takaisin. Toivon lumisadetta, ehkä helpottaisi, jos kavion jäljet peittyisivät...

Molemmat hepat saivat hienon uuden oman ihmisen, paikan ja aktiviteetit. Tiedämme, että ne pääsivät parempiin koteihin kuin meidän, siis sellaisiin, jossa niiden kanssa puuhastellaan monipuolisesti ja aktiivisesti. Meillä on myös avoin kutsu tulla moikkaamaan hevosia ja aion kyllä kutsun hyödyntää myöhemmin, sekin lohduttaa. Näistäkin seikoista huolimatta tämä on tosi rankkaa.

Etsimme hevosille yhteistä kotia ihan viimeiseen saakka, mutta se osoittautui liian hankalaksi tehtäväksi. Molemmille on kuitenkin uusissa kodeissa useampi uusi hevoskaveri ja ne ovat kuuleman mukaan hyvää vauhtia sopeutumassa uuteen laumaan ja elämään. Tuntuu kummalliselta ajatella, että ne eivät varmaan muistele entistä ollenkaan ja minä en täällä oikein mitään muuta teekään kuin ajattele niitä. Vaikka minulla ei ole mitään syytä murehtia, näinhän itsekin, miten helposti ne sopeutuivat aikanaan tänne. Myrskyn näin muuttavan kaksikin kertaa, ensin kaverin talliin ja sitten meille ilman mitään ongelmia.

Nyt pitää vain hengittää, syödä ja nukkua sekä opetella elämään uutta hevosetonta arkea. Itkeä silloin tällöin, se on helpottavaa. Varmaan tässä on myös kyse pitkän stressin purkautumisesta väsymyksenä ja suruna.
Pihaton ehtii tyhjentämään sitten, kun siihen on enemmän voimaa. Maanantaina laitoin vain ovet kiinni, että muistan ulos vilkaistessani uuden tilanteen. Katse hakee edelleen tuttuja punaruskeita hahmoja tarhasta.
Tämän jutun kirjoittaminen tuntui tosi tärkeältä surutyön läpikäymisessä. Kiitos, että jaksoit lukea ♥

torstai 5. tammikuuta 2017

Perhehuone

Uusi vuosi alkaa taas pakkasessa ja me olemme viime vuoden tapaan sitä paossa yläkerrassa. Nyt luvattu pakkasjakso on onneksi vain muutaman päivän pituinen ja hyvä niin. Meille ison pääosin puulämmitteisen vanhan talon asukkaille kovat pakkaset eivät ole mitään lempisäitä.

Nyt olikin hyvää aikaa kuvata yläkerran huonetta, jota sanon tästä lähtien perhehuoneeksi (vaikka se onkin ehkä synnytysosastolta tutumpi termi). Olen aiemmin kutsunut sitä ainakin talviolohuoneeksi ja monitoimihuoneeksi, mutta tästä lähtien olkoon se perhehuone, kunnes jonain päivänä se on vain ja ainoastaan Sisun huone.
Huoneessa alkaa olla jokaiselle jotain, nyt uusimpana minulle oma ompelunurkkaus. Minullahan oli (tai tavallaan on edelleenkin) oma hieno työhuone, mutta kahdesta syystä siitä on tullut ylläpitolämmöllä oleva varasto. Toinen syy on yritystoiminnan loppuminen ja toinen on se, että kyseessä on talomme kylmin huone, eli vähäisen käytön takia sitä ei kannata pitää lämpimänä. Kylmyys johtunee samasta syystä kuin eteisenkin kylmyys, eli lämpö vuotaa huonon yläpohjan eristyksen takia ullakolle. Lisäeristys on sillä loppumattomalla to do -listalla kyllä...
Sain inspiraation omaan nurkkaukseen Keltainen kahvipannu -blogista; ihailin siellä esiteltyä ompelunurkkaa ja tajusin, kuinka kovasti olen kaivannut omaa. Tähän asti olen ommellut keittiön pöydällä, mutta kuten te muutkin ompelijat tiedätte, koneiden ja tarvikkeiden esille ja pois laittaminen on melko työlästä hommaa. Viime kevään raskaushöyryjen avittamassa ompelubuumissa koneet olivat pöydän päässä koko ajan, eikä sekään ollut kovin esteettistä.
Mietin pari päivää sopivaa paikkaa nurkkaukselle ja sitten tajusin, että tänne perhehuoneeseen, tottakai! Tässä nurkassa ollut rottinkikeinu muutti olohuoneeseen, jossa sille on todella hyvä paikka, esittelen myöhemmin.
Syksyllä Hämeenlinnan kierrokselta löytynyt pahvinen sovitusnukke kruunaa ompelunurkkaukseni. Kun tämä nurkkaus siirtyy joskus aikanaan alakerran kodinhoitohuoneeseen tai vastaavaan paikkaan, voisin tehdä siitä vielä enemmän buduaari henkisen, tässä nykyisessä on jo hyviä aihioita siihen suuntaan. Voisikin olla hauska idea yhdistää pukeutumishuone ja ompelupaikka buduaarin nimissä! Hmmm... pistetään korvan taakse hautumaan.

Olemme olleet koko perhe flunssassa ja on tullut taas todettua, miten hienoa on nämä huoneet yläkerrassa! Yskäinen, jouluna konttaamaan oppinut Sisu on lattialla lähes koko ajan ja alakerrassa lattiat ovat kamalan kylmät kovalla pakkasella, vaikka huoneet muuten saisikin lämpimiksi.
Ompelin kaksi lastenhuoneenmattoa yhteen, niillä on Sisun kiva ajeluttaa pikkuautoja, kunhan tajuaa kuvioiden merkityksen. Kovasti hän jo autoilla ja muilla leluilla leikkii, en ollut tiennytkään, miten paljon noin pieni lapsi jo osaa tehdä asioita.
Huoneessa on muutama muukin uusi juttu. Ostin nipun Pauligin minimoi kortteja (uusiotuotantoa) vuosia sitten ja kokosin ne tauluiksi. Taulut ovat olleet vähän unohduksissa, kunnes nyt syksyllä muistin ne ja tänne huoneeseenhan nuo ovat omiaan. Lisäsin joukkoon vielä koulun huusista löytyneen vanhan liikennevalistusjulisteen, jonka sanoma "Vain puolet ajotiestä kuuluu sinulle. Aja oikealla" olisi täällä maalla edelleen tarpeellista valistusta... näin sivuhuomautuksena :)
Huoneeseen ovat muuttaneet myös isännän lapsuuden lelut nalle ja keppihevonen. Molemmat ovat tosi hienoja leluja, onneksi anoppi on säästänyt