torstai 19. helmikuuta 2015

Kyläkoulu muuttui unelmakodiksi


Sain monessa blogissa kiertäneen talon tarina -haasteen jo ajat sitten ja olen jotenkin kammonnut aiheeseen tarttumista, luultavasti laiskuuttani. Nyt asia pulpahti taas mieleeni Vehkosuon tarinan myötä ja tajusin, että miksi kirjoittaisin jutun itse, kun meistä on tehty monta tosi hyvää ammattikirjoittajan kirjoittamaa lehtijuttua! Valitsin tähän elokuussa 2013 Satakunnan kansassa olleen jutun hieman referoituna. Sen on kirjoittanut toimittaja Sini Kuvaja ja kuvat otti Miikka Kiiminki.

Olkaapa hyvät:
Elämänmuutos: Sanna ja Sami Suomalainen vaihtoivat ison asuntolainan Lavian maaseudun auvoon.

Vielä muutama vuosi sitten Riuttalan kyläkoulu oli kurjassa kunnossa. Savupiipussa kasvoi koivu, ja ulkoseiniä pitkin kohosivat kuuset. Hirsiseiniä peitti lastulevy ja lattialautoja linolipäällyste. Kukaan ei ollut huolehtinut rakennuksesta pariinkymmeneen vuoteen.

Uutta kotia etsivä Sami Suomalainen jäi silti pariksi tunniksi katselemaan ja kuvaamaan myynnissä ollutta rakennusta. Hän näki ränsistyneessä kuoressa piilevät mahdollisuudet.

Sami asui puolisonsa Sanna Suomalaisen kanssa Tuusulassa taajamassa omakotitalossa. Kumpikin oli elänyt koko ikänsä kaupungissa mutta haaveili maalle muutosta. Heitä ahdisti suuri asuntolaina, jonka ympärillä koko elämä tuntui pyörivän.

– Ei missään nimessä näin suurta taloa, oli Sannan ensimmäinen kommentti Riuttalan 350-neliöisestä kyläkoulusta kahden hehtaarin tontilla. Sami puhui kuitenkin puolisonsa ympäri. Vuonna 2011 Suomalaiset ostivat kyläkoulun 78000 eurolla, muuttivat Riuttalaan ja aloittivat talon entisöinnin.

Olohuonetta remontoidessaan pariskunta kohtasi ikävän yllätyksen. Viimeistä lastulevynpalaa irrottaessaan Sami näki villassa juovikkaita käytäviä, joista alkoi pudota solkenaan mustia palleroita.

– Sieltä tuli tuhansia isoja hevosmuurahaisia. Se oli musta hetki: entä, jos koko talo on tällainen, Sanna kertoo mielessä pyörineistä ajatuksista. Muurahaiset olivat kaivaneet seinähirret täyteen käytäviä. Kotikonstit eivät riittäneet, vaan avuksi tarvittiin tuholaismyrkyttäjä. Vahingot jäivät onneksi lopulta vähäisiksi.

Kauhunhetkiä enemmän Suomalaisilla on ollut aiheita iloon. Kun on suunnitellut ja entisöinyt huonetta pari vuotta, sen valmistuminen on juhlaa. Silmät eivät väsy ihailemaan kätten jälkiä.

– Monesti tulee hetkiä, jolloin ihmettelen, asunko oikeasti täällä, Sanna sanoo.

Suomalaiset entisöivät 1930-luvun koulun poistamalla 1970–1980-lukujen seinä- ja lattiamateriaalit ja tuomalla esiin hirret sekä lautalattiat. Sisustuksessa he suosivat värejä, kontrasteja ja rohkeita yhdistelmiä eri aikakausilta.

Pariskunta tekee itse kaiken, minkä voi. He ovat uskaltautuneet jopa purkamaan vanhoja putkistoja. Sami on oppinut muun muassa puusepän töitä ja moottorisahan käyttöä.

– Jankutan aina, ettei tämä voi mitään avaruusfysiikkaa olla. On vain uskallettava tehdä kaikenlaista, Sanna sanoo.

Hirsitöiden takia entisöintiprojekti hidastui. Jälkikäteen ajatellen Suomalaiset ovat siitä iloisia.

– Sanotaan, että pitäisi asua talossa vuosi ennen kuin tekee isoja remontteja. Kärsimättömänä ihmisenä en ole käsittänyt sitä, mutta nyt ymmärrän ajatuksen, Sanna sanoo.

Heistä on tullut myös ”skotteja” eli nuukia. Kaikki pyritään ostamaan käytettynä ja edullisesti esimerkiksi verkkohuutokaupoista.
Elämänmuutos on ollut pariskunnan mielestä yllättävän pieni. Arki pyörii maalla entiseen tapaan.

– Olen kolmannen polven helsinkiläinen, mutta Helsinki ei ole koskaan ollut minulle mikään maailman napa tai ainoa autuaaksi tekevä paikka, Sami sanoo. Sannalle suurin muutos oli työpaikan vaihtuminen yrittäjyydeksi.

– Olemme aina viihtyneet kotona keskenämme. En suosittele tällaista kellekään, joka haluaa laajoja sosiaalisia ympyröitä, Sanna sanoo.

Sannalla on monia haaveita yritystoiminnan laajentamisesta. Kenties tulevaisuudessa Riuttalan koulu toimii myös matkailu- tai luomuviljelytilana.

***************

Vaikka jutun kirjoittamisesta on 1,5 vuotta, ovat asiat pysyneet melko samoina. Siitä, miten täällä asuminen on meitä muuttanut, voisi kylläkin kirjoittaa ihan uuden jutun... Ehkä joskus sellainenkin!

Tuota elämänmuutos asiaa voisin avata lisää.  Toki muutos oli iso, mutta kun me molemmat oltiin niin kovasti muutosta kaivattu, muutos ei tullut kriisinä vaan oli tervetullut asia.

Meitä kiehtoi suuresti ajatus aloittaa ihan puhtaalta pöydältä molemmille uudessa paikassa. Mietimme jopa Ameriikkaan muuttoa jossain vaiheessa! Ei sillä, että meidän "pöydällä" olisi ollut mitään erityistä putsattavaa, mutta jotenkin se lähiöelämä ja iso laina alkoivat tökkimään pahasti.

Minähän olen muuttanut jo aiemminkin ensin Savosta Etelä-Suomeen ja Etelä-Suomessakin monta kertaa eri paikkakunnille. Muutot eivät ole koskaan olleet mikään iso juttu minulle, mutta nyt on hienoa kasvattaa juuret tänne ja luoda jotain ihan omaa ja pysyvää.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Rimpati rimpati rimpati rei

Paikka paikan päällä, mut saumoja ei... Vilautin perjantaina tuolla Instagramin puolella sohvan paikkauskuvaa ja lukijan pyynnöstä esittelen nyt korjauksen täälläkin.
 Paikkasin reiän seuraavasti:

1. Muistin, että meillä on vintillä vuokralaisen jättämä tummanruskea nahkainen sohvakalusto (80-luvun, ei hieno) ja kävin napsaisemassa siitä nahkanpalan.
2. Liimasin ensimmäisen paikan kontaktiliimalla repeämän alle niin, että sain reiän reunat siististi paikkaan kiinni.
3. Liimasin päälle paikan samalla liimalla. Olen vannoutunut kontaktiliiman ystävä ainakin mitä tekstiilin ja nahkan liimaamiseen tulee! Ja hyvä liima se on muihinkin juttuihin.
4. Koska paikkapalani oli paljon tummempaa ruskeaa kuin sohvan vaaleaksi kulunut käsinoja, sävytin käsinojaa tummemmaksi mustalla kenkälankilla. Rasvasin ensin koko sohvan (tuli hoidettua tässä samalla) värittömällä nahkabalsamilla ja sitten laitoin mustaa lankkia kerros kerrokselta häivyttäen reunoja kohden.
En tiedä kuinka ammattimainen tuo paikkaukseni on, mutta istuu meidän tyyliin oikein hyvin. Eihän täällä mikään muutenkaan ole niin justiinsa :)
Sohvasta on muodostunut tämän viikon aikana minun oma pesä, tykkään siitä tosi paljon. Tämä tuulinen sunnuntai kulunee taas hyvin pitkälti sohvan kainalossa!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Chesterfield!

Arvatkaapa mitä?! Suuren suuri haaveeni Chesterfield sohvasta toteutui eilen ja vielä aivan minimaaliseen hintaan!

Sain aamulla viestin tuttavalta, että Turussa myydään Chesterfield sohvaa 160 euron hintaan. Soitin samantien myyjälle, sovin kaupat ja eikun tien päälle!
Köyhän kannattaa odottaa, olenkin kytännyt sohvia kesästä asti.

Halvalle hinnalle löytyy syy tästä viltin alta (ei päältä!):
Saan kyllä tuon reiän korjattua, kunhan löydän jostain nahkan palan. Siihen asti viltti toimii hienosti pikapaikkana.
En voi oikein vielä uskoa todeksi tätä onnea!

Tykkään kovasti meidän olohuoneen sekavasta tyylistä (tai joku voisi tietysti sanoa tyylittömyydestä). Tänne saa tuoda melkein mitä vaan, sisustus on mielestäni sitä parempi, mitä erilaisempia asioita täältä löytyy. Vuosikymmen- ja tyylihifistelyt voi suorittaa muualla talossa :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lappalais Villen pöydälle tapahtunutta

Tänään vuorossa lupaamani esittely keittiön uudesta ruokapöydästä ja päivitetyistä tuoleista. Lisäbonuksena tarina vanhan pöydän elämänvaiheista!
Aloitetaan siitä vanhasta pöydästä, en ole vissiin sen tarinaa täällä kertonutkaan. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Pöydän ja toisen penkin on tehnyt isäntä Ville Lappalainen Pohjois-Savossa Varpaisjärvellä sijaitsevalle Itälahden tilalle vuonna 1933. Toinen penkki on vanhempaa tuotantoa, kyseessä kun on vanha kylän mahtitila. Kävin tilalla hevostelemassa lapsena, silloin se oli jo nykyisten omistajien Livsonien hallussa. Linkistä löytyy juttu heidän pojastaan ja samalla perheen tarinaa, siinäpä vasta elämänmuutosta on ollutkin! Perheen muutto pienelle kylälle oli suuri tapaus aikoinaan. Mummolani (nykyinen enola) sijaitsee samalla kylällä.

Pöytä penkkeineen tuli meille Itälahdesta enoni ja isäni avustuksella. Sitten maalasin pöydän ja toisen penkeistä, kuvia tässä jutussa. Jossain kohtaa penkit lähtivät vintille ja kyllästyin pöydän väriinkin. Ennen keittiöön muuttoa pöytä tuoleineen oli tämän näköisessä kuosissa. Koska pöytätason puhdistaminen puupinnalle osoittautui melkein mahdottomaksi tehtäväksi, päätimme, että isäntä tekee uuden tason lankuista.
No sitten pöytä muutti tosiaan keittiöön, maalasin jalan mustaksi ja se sai uuden tasonsa. Pettymys olikin suuri, kun huomasimme että uusi kapeampi taso ei sovikaan jalan kanssa yhteen. Istujan polvet ottivat kiinni keskipalkkeihin.
Meillä oli varastossa kaksi Ikean pukkijalkaa ja mustiksi maalattuina ne pääsivät väliaikaisiksi jaloiksi. Isäntä puuseppoilee sitten joskus uudet hienot jalat, tietenkin.
Tämän kaiken pyörittelyn tuloksena meillä oli upea vanha pöytä penkkeineen varastossa vailla tietoa tulevasta. Kunnes ystävämme kävivät hakemassa meiltä ylimääräisen vessanpöntön ja huomasivat samalla työsalissa majailleen pöydän. Heidän uusi talonsa oli juuri valmistunut asuttavaan kuntoon ja sinne oli haaveiltu pitkää pöytää. Niinpä teimme kaupat pöydästä ja penkeistä, maltoin luopua niistä kun menivät niin hyvään kotiin huipputyypeille. Nautimme vuoden ensimmäisenä päivänä iltapalaa näiden ystäviemme luona kovin tutunoloisilla kalusteilla!
Sitten takaisin meille. Päällystin 50-luvun tuolit mustalla laadukkaalla keinonahalla, edellinen farkkukangas ehtikin olla tuoleissa yli kymmenen vuotta. Noiden tuolien lisäksi mukana on kaksi mustaksi maalattua Aalto 69 -tuolia, jotka äitini on löytänyt puoli-ilmaiseksi kirpputorilta.
Isäntä teki tason koivulankuista puuseppokoulussa. Käsittelimme tason Osmo Colorin läpikuultavalla puuvahalla. Ensimmäinen kerros on sävyä Konjakki ja sen päälle laitoimme kaksi kerrosta kirkasta vahaa. Halusimme tason samansävyiseksi kuin nuo 50-luvun tuolit ja pääsimmekin tosi lähelle!

Mahtaako tämä uusi pöytä nähdä maailmaa yhtä paljon kuin Lappalais Villen tekemä? Olisi niin hienoa jos kaikki vanhat tavarat osaisivat kertoa tarinansa, meilläkin kävisi kova pulina!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Pakkasolohuone yläkertaan

Minun piti seuraavaksi postata tarkemmin keittiön pöydästä ja tuoleista... Olen kuitenkin nyt niin innoissani ihan uudesta projektista, että esittelenkin sitä.

Istuimme viime maanantaina nenät jäässä olohuoneessamme ja mietittiin miten tekisimme elämämme miellyttävämmäksi kovilla pakkasilla. Kyseisenä päivänä -24 asteen pakkanen oli lähtenyt lauhtumaan illaksi ja talo oli tosi kylmä, kuten aina kun kova pakkanen lauhtuu. Mikään määrä puita ei riitä lämmittämään meidän olohuoneen kuutioita tuon "pakkanen tulee taloon" -ilmiön kohdatessa. Suurin kylmä tulee varmaankin lattian kautta, sille kun ei ole tehty mitään eristeremonttia.
Pakkasilla päivittäinen puulämmityshomma on muutenkin ihan järjetön ja kieltämättä ajatus helpommasta elämästä tulee aika ajoin mieleen. Mutta sen sijaan, että ostaisimme pienen mummonmökin talviasunnoksi (vitsi...), päätimmekin remontoida yläkerran toisesta huoneesta pakkasolohuoneen.
Huone on opettajan asunnon keittiö ja lähes identtinen toisen yläkerran huoneen, eli makuuhuoneemme kanssa.
Huoneita yhdistää yläkerran portaiden päällä oleva välikkö, kuvassa verhon takana.

Tarkoitus on tehdä nollabudjetin remontti, rahaa laitamme vain vanhan kaminan tms. hankintaan ja asennukseen, eikä siihenkään heti. Huone lämpiää nimittäin helposti pienellä öljytäytteisellä sähköpatterillakin. Viereinen makuuhuone lämpiää yhdellä pesällisellä puita, joten parilla luulisi lämmmön riittävän myös uuteen olkkariin. Törkeän helppoa!

Ison olohuoneen lämmittämiseen menee pakkaspäivinä yhteensä kuusi pesällistä puita, eikä tosiaan niilläkään tahdo kaikkein kovimmilla pakkasilla (alle -20) lämmetä miellyttäväksi.
Tässä huoneen lähtötilanne.
Aloittelin jo purkamisurakkaa viime viikolla. Lattialla on paksu lastulevy sekä muovimatto ja näiden alla linoleumi.
Linoleumi näyttää olevan liimattu/kipsattu alla olevaan lautalattiaan niin hyvin kiinni, että jätämme sen suosiolla paikoilleen. Lisäksi se viehättää minua jollain tavalla ja onhan noita lautalattioita täällä kuitenkin toista sataa neliötä jo muutenkin.
Osaisiko kukaan arvioida minkä ikäisestä linoleumista voisi olla kyse? Itselläni on sellainen fiilis, että voisi olla 50-lukua. Lattia on ainakin tähän asti paljastuneen mukaan oikein hyvässä kunnossa ja tosi liukas, eli vahauksesta on pidetty huolta aikoinaan.
Katto on laskettu, villoitettu ja levytetty. Onneksi alla on vanha paneelikatto listoineen ja koolauksiakaan ei ole lyöty suoraan vanhaan kattoon kiinni!
Yhdellä seinustalla on 80-luvun koivujäljitelmä keittiö. Keittiölle on lohkaistu lisää tilaa entisen kylmäkomeron puolelta, mikä ei ole hyvä juttu.
Löysin muovimaton ja lastulevyn välistä pintahometta hellan kohdalta.
Kun selasin vanhoja kuvia tätä postausta varten, en enää ihmettele miksi... Viimeisimmän vuokralaisen pesukone näkyy etualalla ja siitä on ollut poistoletkuviritelmä tiskialtaan putkiin.

Sitten suunnitelmiin:
  • Laskettu katto puretaan ja kaikki muutkin ±1950-luvun jälkeen tehdyt asiat poistetaan.
  • Seinät tapetoimme vanhoilla sanomalehdillä, ne toimivat sitten myöhemmin oikean tapetin pohjana oikein hyvin. Jos seinistä löytyy vanhaa hyväkuntoista tapettia, jää sitäkin esiin.
  • Palautamme kylmän tilan entiselleen rakentamalla aukkoon seinän ja oven. Komeron ovia karmeineen löytyy vielä runsaasti varastosta.
  • Keittiöseinustalle (oik. kuva) jää pieni pesuallas ikäänkuin komuutiksi.
  • Kaivan tiilimuurin esiin ja lämmönlähteeksi hankimme vanhan kaminan. Kuvan kamina oli ollut myynnissä Lundagårdissa, tosi hieno!
  • Keittiöseinä paneloidaan jämäpaneeleilla ja paneloinnin + listat maalaan mintunvihreäksi, jota on vielä jäljellä keittiön kaappien maalauksen jäljiltä.
  • Lattia esiin kaivettua linoleumia, tosin keittiöseinustalle täytyy keksiä jotain muuta, koska linoleumi on rikottu sieltä.
Olen toki purkanut pintoja vasta niin vähän, että vastaan voi tulla mitä vaan. Mutta sehän tässä se suurin hauskuus onkin, purkaminen on niin mielenkiintoista. Sen huono puoli on jätteen kuskaaminen, nuo lattian lastulevyt painavat ihan törkeästi. Ikkunatkin ovat niin pienet, ettei ulos pysty heittelemään kovinkaan isoja jätöksiä.
Eilen huomasin purkamisen olevan hyvää stressin poistoa, meillä meni nimittäin viikonloppu perjantai-illasta lauantai-iltaan ähkyisen hevosen kanssa stressatessa. Casperilla oli ähky jo toista kertaa kuukauden sisään, tällä kertaa niin paha, että katsoimme sille jo hautapaikankin pihalta... Eläinlääkärinkin piti käydä kaksi kertaa. Onneksi vanha herra selvisi taas ja on nyt aivan terve. Syitä voi olla monia, yksi voisi löytyä juomattomuudesta pakkasilla. Kylmä vesi ei hevosille oikein maistu ja niinpä minun pakkaspäiviin tuli nyt uusi rutiini, lämmitän saunan padassa vettä ja kannan sitä säännöllisesti hepoille.

Hommaa siis riittää tässä kaikessa lämmittämisessä, vähempikin riittäisi! Ei muuta kuin purkuhommiin, tuosta tulee kuulkaas kiva huone ja taas jotain aivan muuta kuin mitä meillä jo on!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Uudistettu keittiö

Tässäpä lupaamani juttu uudistetusta keittiöstä pakkaspäivän ratoksi! 
Pitkä pöytä muutti jo lokakuussa olohuoneesta keittiöön ja monien vaiheiden jälkeen siitä ei ole jäljellä kuin tuolit pöydän ympäriltä. Selostan tämän koko jutun pian erillisessä postauksessa. Se on suorastaan tragikoominen juttu, jolla on kuitenkin onnellinen loppu! Samassa postauksessa esittelen tarkemmin tämän uuden pöydän ja tuolien tuunauksen.
Pöydän tulo keittiöön aiheutti klassisen varustelukierteen, jonka ansiosta maalasin kaapistot mintunvihreäksi.

Yllä olevassa kuvassa keittiömme on mielestäni täydellinen, koska siinä ei näy juurikaan tapettia... Viimeistään näitä kuvia ottaessani tajusin, etten voi katsella enää pitkään nykyistä tapettia. Mintun, mustan ja erisävyisten puupintojen liitto on niin täydellinen, ettei se kaipaa enää värikästä tapettia seurakseen. Jopa harmaa lattia näyttää tuossa hyvältä!
Tällä sohvaseinällä tuo tapetti on oikein mainio, mutta ei auta, ei enää mikään.
Tulevaisuudessa keittiössämme on hillityn väriset seinät ja lattia ja värit tulevat tekstiileistä ja kaapistosta.
Olen ihan supertyytyväinen uudistuksiin. Keittiö ei ole koskaan ollut näin lähellä täydellistä!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Svengaavaa Joulua!

Ja niin Joulu joutui jo myös Riuttalan kylään ja viimeisen kerran Lavian kuntaan... 1.1.2015 ollaankin sitten porilaisia, sillai kai!

Olemme selvinneet ilman minkäänlaista joulustressiä, ruoat ostimme jo viikko sitten (kaikki valmiina, paitsi yhden kakun teen itse) ja muutaman hassun lahjan hankimme samalla reissulla. Tänään pitää tosin uskaltautua kauppaan kalojen ostoon, hui...

Toisiamme emme lahjo tänäkään vuonna, tosin lipsahdimme tekemaan muutaman musiikkiaiheisen hankinnan juuri Joulun alla. Tässä niistä yksi:
Hän saapui eilen Saksasta luoksemme, viime viikolla samasta paikasta tuli huuliharppusetti. Tämä tuleva bluesduo viettää siis pyhät vinguttaen epämääräisesti noita uusia soittimia :) Ja kun sormenpäät ja posket puutuvat, voimme soittaa pitkästä aikaa vinyylilevyjä uudella levysoittimella. Huippukivaa!
Oikein mukavaa Joulun aikaa kaikille teille! Välipäivien ratoksi lupaan jutun uudistetusta keittiöstämme!