keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

10600 kWh!

Ihan pakko kehaista: meidän sähkönkulutus vuoden ajalta oli vain 10600 kWh! Se on melkoisen pieni lukema tämän kokoiseen taloon. Olemme saaneet pudotettua kulutusta koko ajan alaspäin, vaikka asumiseen käytetyt tilat ovat laajentuneet tämän neljän vuoden aikana. Edellisen omistajan aikaan kulutus oli 40 000 kWh vuodessa, joten olemme päässeet neljännekseen siitä. Hienoa!

Lukemasta vähennetään vielä kyläyhdistyksen jääkiekkokaukaloon käyttämä sähkö ja luulen, että viime kesän isot remppaprojektit ovat lisänneet sähkönkulutusta normaalista. Mm. rännien tekijöiden henkilönostinta liikuteltiin sähköllä, siinä poksahti pari sulakettakin. Eli varmaan pääsemme alle 10 000 kWh normaalikulutuksella. Lisäsäästöä ensi talvelle on luvassa, kun meillä on vihdoin rahaa laittaa lisäeristykset yläpohjaan. Varsinkin eteisestä ja yläkerrasta lämpöhävikki harakoille on suuri.
Jippohan on tietenkin puulämmityksessä, mutta kyllä me jotain muutakin tehdään oikein. Ainakin valaistus on sellainen asia, johon kiinnitetään pimeän aikaan huomiota, meillä on huoneissa vain pienet kohdevalaisimet energiansäästölampuilla. Ja niissä huoneissa, missä ei olla, ei pidetä valoja turhaan päällä. Toki meitä on täällä vain kaksi ja olemme hämärän ystäviä molemmat :) Tosin ulkovalaistusta lisättiin tänä talvena peräti neljän valaisimen verran ja olipas kiva huomata, etteivät nekään romuta ekoilua. Minusta täällä melkein keskellä ei mitään on turvallisemman oloista, kun piha on pimeän aikaan valaistu kunnolla.
Muita tekijöitä voisi olla kaasuliesi, puuhella sekä runsas vilttien ja villavaatteiden käyttö pakkasilla :) Meidän sisälämpötila on yleensä +18 - +21°C ja tuo +21°C tuntuu jo superlämpimältä!
Muuten emme nipota sähkölaitteiden käytön kanssa, täällä katsotaan telkkaria ja käytetään tietokoneita ihan niin paljon kuin lystää. Ja hankimme ei niin usein päällä oleviin valaisimiin noita ihania Edison -tyylisiä hehkulamppuja, joiden energialuokka on nolosti E... Mutta joskus (tai melko useinkin) tyyli menee käytännöllisyyden edelle!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Toinenkin pikkujuttu

Jatkoin tänään häiritsevien pikkuasioiden parissa ja hoitelin takapihan ovien esteettisyys ongelman.
Nämä ovethan ovat uusiotuotantoa ja niissä on jonkinlaiset lämpölasit. Ovet ovat olleet paikoillaan vajaat kolme vuotta ja yhtä ruutua lukuunottamatta kaikissa laseissa on ylläolevan kuvan mukaisia läiskiä. Jotenkin se lasien välissä oleva liima on nuo jäljet aiheuttanut ja näky on kamala, ikkunat näyttävät superlikaisilta. Lasit pitäisi vaihtaa, mutta koska to do -listamme pullistelee jo nyt liitoksistaan, ei tuota työtä listalle laiteta.
Asiaa hieman pähkäiltyäni ompelin oviin tuollaiset vanhanajan valoverhot, jotka ovat vaijereilla kiinni ovissa. Minulla oli tallessa ihanaa Ikean 50-luvun henkistä pitsiverhoa juuri sopiva pätkä. Se on kyllä ihme juttu, että aina kaikki kivat tuotteet lopetaan! Meilläkin on noita saman firman kukkapitsiverhoja vaikka kuinka paljon, mutta tykkäisin paljon enemmän tuosta hämähäkkikuviosta.
No onneksi sain suosikkiani edes näihin oviin!
Tällä auringonpaisteella voisi tehdä sisustuspostauksia vaikka joka päivä, mutta nyt täytyy mennä takaisin ulkohommien pariin... Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Leipälootan pelastus

Tiedättehän ne pienet häiritsevät asiat, jotka olisivat helposti korjattavissa, mutta niille ei vaan saa aikaiseksi tehdä mitään? Minulle sellainen asia on ollut meidän leipälaatikko. Ihan on ahistanut melkein joka päivä ja tosi pitkään. Tänään ahdistivat paljon tätä suuremmat asiat ja ehkä juuri siksi päätin tehdä tälle pikkuahistukselle jotain.
Olen jo pitkään ihaillut Klaus Haapaniemen upeita kuvituksia ja uudeksi suosikiksi ovat nousseet Tanssi aiheella kuvioidut Iittalan uutuudet. Sarjaan kuuluu myös lautasliinat ja niistä innostuneena päätin kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa  decoupage lakkausta. Enkä taatusti viimeistä kertaa, koska lopputulos on mielestäni todella onnistunut!
Leipälaatikon alkuperäinen vetokahva ei enää istunut uuteen lookkiin ja tilalle tuli armaan puusepponi tekemä timanttivedin. Laatikon alkuperäinen ulkoasu näkyy tämän jutun neljännessä kuvassa.
Olin viemässä vetokahvaa työsaliin "varmaan" talteen, kun satuin vilkaisemaan puuhellaa. Siitähän puuttui kahva toisesta luukusta ja aivan järjettömällä tuurilla (ja pienellä voimankäytöllä) leipälaatikon vanha kahva sopi hellan luukkuun! Olin ehtinyt jo maalata kromisen kahvan metallinhohtovihreäksi kun sovittelin sitä leipälaatikkoon. Näin ollen maalasin hellan loputkin vetimet samalla maalilla ja avot!
Nyt tuo hella alkaa olla jo niin kivan näköinen, että en tiedä raaskiiko sitä purkaa uuden pienemmän tilalta ollenkaan... Se saa varmaan jatkoaikaa jokusen vuoden näiden uudistusten ansiosta.
Lopuksi vihjaan sellaisesta asiasta, että aion järjestää ARVONNAN kun 550 lukijaa tulee täyteen. Pysykää kuulolla!

torstai 19. helmikuuta 2015

Kyläkoulu muuttui unelmakodiksi


Sain monessa blogissa kiertäneen talon tarina -haasteen jo ajat sitten ja olen jotenkin kammonnut aiheeseen tarttumista, luultavasti laiskuuttani. Nyt asia pulpahti taas mieleeni Vehkosuon tarinan myötä ja tajusin, että miksi kirjoittaisin jutun itse, kun meistä on tehty monta tosi hyvää ammattikirjoittajan kirjoittamaa lehtijuttua! Valitsin tähän elokuussa 2013 Satakunnan kansassa olleen jutun hieman referoituna. Sen on kirjoittanut toimittaja Sini Kuvaja ja kuvat otti Miikka Kiiminki.

Olkaapa hyvät:
Elämänmuutos: Sanna ja Sami Suomalainen vaihtoivat ison asuntolainan Lavian maaseudun auvoon.

Vielä muutama vuosi sitten Riuttalan kyläkoulu oli kurjassa kunnossa. Savupiipussa kasvoi koivu, ja ulkoseiniä pitkin kohosivat kuuset. Hirsiseiniä peitti lastulevy ja lattialautoja linolipäällyste. Kukaan ei ollut huolehtinut rakennuksesta pariinkymmeneen vuoteen.

Uutta kotia etsivä Sami Suomalainen jäi silti pariksi tunniksi katselemaan ja kuvaamaan myynnissä ollutta rakennusta. Hän näki ränsistyneessä kuoressa piilevät mahdollisuudet.

Sami asui puolisonsa Sanna Suomalaisen kanssa Tuusulassa taajamassa omakotitalossa. Kumpikin oli elänyt koko ikänsä kaupungissa mutta haaveili maalle muutosta. Heitä ahdisti suuri asuntolaina, jonka ympärillä koko elämä tuntui pyörivän.

– Ei missään nimessä näin suurta taloa, oli Sannan ensimmäinen kommentti Riuttalan 350-neliöisestä kyläkoulusta kahden hehtaarin tontilla. Sami puhui kuitenkin puolisonsa ympäri. Vuonna 2011 Suomalaiset ostivat kyläkoulun 78000 eurolla, muuttivat Riuttalaan ja aloittivat talon entisöinnin.

Olohuonetta remontoidessaan pariskunta kohtasi ikävän yllätyksen. Viimeistä lastulevynpalaa irrottaessaan Sami näki villassa juovikkaita käytäviä, joista alkoi pudota solkenaan mustia palleroita.

– Sieltä tuli tuhansia isoja hevosmuurahaisia. Se oli musta hetki: entä, jos koko talo on tällainen, Sanna kertoo mielessä pyörineistä ajatuksista. Muurahaiset olivat kaivaneet seinähirret täyteen käytäviä. Kotikonstit eivät riittäneet, vaan avuksi tarvittiin tuholaismyrkyttäjä. Vahingot jäivät onneksi lopulta vähäisiksi.

Kauhunhetkiä enemmän Suomalaisilla on ollut aiheita iloon. Kun on suunnitellut ja entisöinyt huonetta pari vuotta, sen valmistuminen on juhlaa. Silmät eivät väsy ihailemaan kätten jälkiä.

– Monesti tulee hetkiä, jolloin ihmettelen, asunko oikeasti täällä, Sanna sanoo.

Suomalaiset entisöivät 1930-luvun koulun poistamalla 1970–1980-lukujen seinä- ja lattiamateriaalit ja tuomalla esiin hirret sekä lautalattiat. Sisustuksessa he suosivat värejä, kontrasteja ja rohkeita yhdistelmiä eri aikakausilta.

Pariskunta tekee itse kaiken, minkä voi. He ovat uskaltautuneet jopa purkamaan vanhoja putkistoja. Sami on oppinut muun muassa puusepän töitä ja moottorisahan käyttöä.

– Jankutan aina, ettei tämä voi mitään avaruusfysiikkaa olla. On vain uskallettava tehdä kaikenlaista, Sanna sanoo.

Hirsitöiden takia entisöintiprojekti hidastui. Jälkikäteen ajatellen Suomalaiset ovat siitä iloisia.

– Sanotaan, että pitäisi asua talossa vuosi ennen kuin tekee isoja remontteja. Kärsimättömänä ihmisenä en ole käsittänyt sitä, mutta nyt ymmärrän ajatuksen, Sanna sanoo.

Heistä on tullut myös ”skotteja” eli nuukia. Kaikki pyritään ostamaan käytettynä ja edullisesti esimerkiksi verkkohuutokaupoista.
Elämänmuutos on ollut pariskunnan mielestä yllättävän pieni. Arki pyörii maalla entiseen tapaan.

– Olen kolmannen polven helsinkiläinen, mutta Helsinki ei ole koskaan ollut minulle mikään maailman napa tai ainoa autuaaksi tekevä paikka, Sami sanoo. Sannalle suurin muutos oli työpaikan vaihtuminen yrittäjyydeksi.

– Olemme aina viihtyneet kotona keskenämme. En suosittele tällaista kellekään, joka haluaa laajoja sosiaalisia ympyröitä, Sanna sanoo.

Sannalla on monia haaveita yritystoiminnan laajentamisesta. Kenties tulevaisuudessa Riuttalan koulu toimii myös matkailu- tai luomuviljelytilana.

***************

Vaikka jutun kirjoittamisesta on 1,5 vuotta, ovat asiat pysyneet melko samoina. Siitä, miten täällä asuminen on meitä muuttanut, voisi kylläkin kirjoittaa ihan uuden jutun... Ehkä joskus sellainenkin!

Tuota elämänmuutos asiaa voisin avata lisää.  Toki muutos oli iso, mutta kun me molemmat oltiin niin kovasti muutosta kaivattu, muutos ei tullut kriisinä vaan oli tervetullut asia.

Meitä kiehtoi suuresti ajatus aloittaa ihan puhtaalta pöydältä molemmille uudessa paikassa. Mietimme jopa Ameriikkaan muuttoa jossain vaiheessa! Ei sillä, että meidän "pöydällä" olisi ollut mitään erityistä putsattavaa, mutta jotenkin se lähiöelämä ja iso laina alkoivat tökkimään pahasti.

Minähän olen muuttanut jo aiemminkin ensin Savosta Etelä-Suomeen ja Etelä-Suomessakin monta kertaa eri paikkakunnille. Muutot eivät ole koskaan olleet mikään iso juttu minulle, mutta nyt on hienoa kasvattaa juuret tänne ja luoda jotain ihan omaa ja pysyvää.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Rimpati rimpati rimpati rei

Paikka paikan päällä, mut saumoja ei... Vilautin perjantaina tuolla Instagramin puolella sohvan paikkauskuvaa ja lukijan pyynnöstä esittelen nyt korjauksen täälläkin.
 Paikkasin reiän seuraavasti:

1. Muistin, että meillä on vintillä vuokralaisen jättämä tummanruskea nahkainen sohvakalusto (80-luvun, ei hieno) ja kävin napsaisemassa siitä nahkanpalan.
2. Liimasin ensimmäisen paikan kontaktiliimalla repeämän alle niin, että sain reiän reunat siististi paikkaan kiinni.
3. Liimasin päälle paikan samalla liimalla. Olen vannoutunut kontaktiliiman ystävä ainakin mitä tekstiilin ja nahkan liimaamiseen tulee! Ja hyvä liima se on muihinkin juttuihin.
4. Koska paikkapalani oli paljon tummempaa ruskeaa kuin sohvan vaaleaksi kulunut käsinoja, sävytin käsinojaa tummemmaksi mustalla kenkälankilla. Rasvasin ensin koko sohvan (tuli hoidettua tässä samalla) värittömällä nahkabalsamilla ja sitten laitoin mustaa lankkia kerros kerrokselta häivyttäen reunoja kohden.
En tiedä kuinka ammattimainen tuo paikkaukseni on, mutta istuu meidän tyyliin oikein hyvin. Eihän täällä mikään muutenkaan ole niin justiinsa :)
Sohvasta on muodostunut tämän viikon aikana minun oma pesä, tykkään siitä tosi paljon. Tämä tuulinen sunnuntai kulunee taas hyvin pitkälti sohvan kainalossa!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Chesterfield!

Arvatkaapa mitä?! Suuren suuri haaveeni Chesterfield sohvasta toteutui eilen ja vielä aivan minimaaliseen hintaan!

Sain aamulla viestin tuttavalta, että Turussa myydään Chesterfield sohvaa 160 euron hintaan. Soitin samantien myyjälle, sovin kaupat ja eikun tien päälle!
Köyhän kannattaa odottaa, olenkin kytännyt sohvia kesästä asti.

Halvalle hinnalle löytyy syy tästä viltin alta (ei päältä!):
Saan kyllä tuon reiän korjattua, kunhan löydän jostain nahkan palan. Siihen asti viltti toimii hienosti pikapaikkana.
En voi oikein vielä uskoa todeksi tätä onnea!

Tykkään kovasti meidän olohuoneen sekavasta tyylistä (tai joku voisi tietysti sanoa tyylittömyydestä). Tänne saa tuoda melkein mitä vaan, sisustus on mielestäni sitä parempi, mitä erilaisempia asioita täältä löytyy. Vuosikymmen- ja tyylihifistelyt voi suorittaa muualla talossa :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lappalais Villen pöydälle tapahtunutta

Tänään vuorossa lupaamani esittely keittiön uudesta ruokapöydästä ja päivitetyistä tuoleista. Lisäbonuksena tarina vanhan pöydän elämänvaiheista!
Aloitetaan siitä vanhasta pöydästä, en ole vissiin sen tarinaa täällä kertonutkaan. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Pöydän ja toisen penkin on tehnyt isäntä Ville Lappalainen Pohjois-Savossa Varpaisjärvellä sijaitsevalle Itälahden tilalle vuonna 1933. Toinen penkki on vanhempaa tuotantoa, kyseessä kun on vanha kylän mahtitila. Kävin tilalla hevostelemassa lapsena, silloin se oli jo nykyisten omistajien Livsonien hallussa. Linkistä löytyy juttu heidän pojastaan ja samalla perheen tarinaa, siinäpä vasta elämänmuutosta on ollutkin! Perheen muutto pienelle kylälle oli suuri tapaus aikoinaan. Mummolani (nykyinen enola) sijaitsee samalla kylällä.

Pöytä penkkeineen tuli meille Itälahdesta enoni ja isäni avustuksella. Sitten maalasin pöydän ja toisen penkeistä, kuvia tässä jutussa. Jossain kohtaa penkit lähtivät vintille ja kyllästyin pöydän väriinkin. Ennen keittiöön muuttoa pöytä tuoleineen oli tämän näköisessä kuosissa. Koska pöytätason puhdistaminen puupinnalle osoittautui melkein mahdottomaksi tehtäväksi, päätimme, että isäntä tekee uuden tason lankuista.
No sitten pöytä muutti tosiaan keittiöön, maalasin jalan mustaksi ja se sai uuden tasonsa. Pettymys olikin suuri, kun huomasimme että uusi kapeampi taso ei sovikaan jalan kanssa yhteen. Istujan polvet ottivat kiinni keskipalkkeihin.
Meillä oli varastossa kaksi Ikean pukkijalkaa ja mustiksi maalattuina ne pääsivät väliaikaisiksi jaloiksi. Isäntä puuseppoilee sitten joskus uudet hienot jalat, tietenkin.
Tämän kaiken pyörittelyn tuloksena meillä oli upea vanha pöytä penkkeineen varastossa vailla tietoa tulevasta. Kunnes ystävämme kävivät hakemassa meiltä ylimääräisen vessanpöntön ja huomasivat samalla työsalissa majailleen pöydän. Heidän uusi talonsa oli juuri valmistunut asuttavaan kuntoon ja sinne oli haaveiltu pitkää pöytää. Niinpä teimme kaupat pöydästä ja penkeistä, maltoin luopua niistä kun menivät niin hyvään kotiin huipputyypeille. Nautimme vuoden ensimmäisenä päivänä iltapalaa näiden ystäviemme luona kovin tutunoloisilla kalusteilla!
Sitten takaisin meille. Päällystin 50-luvun tuolit mustalla laadukkaalla keinonahalla, edellinen farkkukangas ehtikin olla tuoleissa yli kymmenen vuotta. Noiden tuolien lisäksi mukana on kaksi mustaksi maalattua Aalto 69 -tuolia, jotka äitini on löytänyt puoli-ilmaiseksi kirpputorilta.
Isäntä teki tason koivulankuista puuseppokoulussa. Käsittelimme tason Osmo Colorin läpikuultavalla puuvahalla. Ensimmäinen kerros on sävyä Konjakki ja sen päälle laitoimme kaksi kerrosta kirkasta vahaa. Halusimme tason samansävyiseksi kuin nuo 50-luvun tuolit ja pääsimmekin tosi lähelle!

Mahtaako tämä uusi pöytä nähdä maailmaa yhtä paljon kuin Lappalais Villen tekemä? Olisi niin hienoa jos kaikki vanhat tavarat osaisivat kertoa tarinansa, meilläkin kävisi kova pulina!